Mielipiteet

Mielipide: Suomen on pidettävä kiinni metsäomaisuudesta

Suomen metsistä noin 60 prosenttia on yksityisten metsänomistajien omistuksessa.

Yksityismetsänomistajat ovat kantaneet ison osan Suomen hyvinvoinnin kehittämisestä. Suomen metsävarallisuuden kehittyminen on ollut hyvin riippuvainen metsänomistajien yli sukupolvien tekemästä työstä.

On pöyristyttävää, että EU ja Suomen valtio kuvittelevat nyt sosialisoivansa vuosikymmenten työn ennallistamisella ja muulla metsän käyttöä pakottavalla lainsäädännöllä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Metsätalous työllistää Suomessa 100 000 ihmistä. Puusta saadaan rakennustarvikkeita, paperia, pakkausmateriaalia, sivuvirroista biomuovia, energiaa talven kylmyyteen ja jatkossa mahdollisesti uusia biotuotteita useisiin eri tarpeisiin.

Ennallistamisessa aiotaan palauttaa metsiä vuoden 1952 tilaan. Miksi tanskalaiset tai hollantilaiset saavat pitää maansa? Entäpä jos aloitetaan ennallistaminen Helsingin Malmilta tai Vuosaaresta? Miksi metsänomistajien omaisuudella ei ole suojaa?

"Jos sata vuotta on kertynyt keskimäärin 10 miljoonaa kuutiota vuosittain pankkiin, niin hurskastelu "hiilinielujen" pienenemisellä saisi loppua tähän paikkaan."

Suomen metsien hoito metsäsuunnitelmien ja kaukokartoitusten avulla on huikealla tasolla. Ja historia on pitkä.

Vuonna 1886 säädettiin Suomessa metsälaki. Lain tarkoituksena oli edistää metsän luontaista uudistumista, sillä tuohon aikaan metsän uudistuminen avohakkuun jälkeen koettiin epävarmaksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämän jälkeen valtakunnallisia metsien inventointeja on tehty jo yhteensä 12 kertaa vuodesta 1921 alkaen.

Inventoinnit tuottavat tietoa metsien pinta-aloista, puuston tilavuudesta, biomassasta ja kasvusta, metsien terveydentilasta ja monimuotoisuudesta sekä hakkuumahdollisuuksista. Suomessa siis on maailman ainutlaatuisin historia metsien seurannasta.

Metsien puuston määrä oli 1920-luvun alussa 1 500 miljoonaa kuutiota, nyt se on jo noin 2 500 miljoonaa kuutiota.

Jos sata vuotta on kertynyt keskimäärin 10 miljoonaa kuutiota vuosittain pankkiin, niin hurskastelu "hiilinielujen" pienenemisellä saisi loppua tähän paikkaan. Metsien kasvu vuodessa on reilusti yli 100 miljoonaa kuutiota ja puuta korjattiin vain 76,3 miljoonaa kuutiota vuonna 2021.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Osaaminen ja päätöksenteon ennakointi edellyttävät parempaa verkostoitumista, uskottavaa koulutusta ja ammattitaustaa sekä kovempia neuvottelijoita."

Miten ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista – ei minkäänlaista – alan koulutusta eikä vähäisimmässäkään määrin alan työkokemusta, linjaavat luonnonvarojen käyttöä?

Suomi tarvitsee erilaista otetta EU-edunvalvontaan. Osaaminen ja päätöksenteon ennakointi edellyttävät parempaa verkostoitumista, uskottavaa koulutusta ja ammattitaustaa sekä kovempia neuvottelijoita.

Myötäilyn aika on ohi. Suomen on pidettävä kiinni metsäomaisuudesta. Näpit irti metsistämme, EU.

MMM, VTM29eduskuntavaaliehdokas (kd.)29Sotkamo

Pelkkää metsätaloutta harjoittavan metsäveroilmoitus tulee olla perillä verottajalla viimeistään 28.2.2022. Maataloutta ja elinkeinotoimintaa harjoittavat palauttavat metsäveroilmoituksen viimeistään 1.4.2022 mennessä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä