Mielipiteet
Mielipide: Tuhmat nuoret, teitä ei ole olemassa
Lasten ja nuorten kaupunki. Se on yksi teema meidän Kajaanin kaupunkistrategiassa. Siinä ei sanota kilttien ja hyväkäytöksisten lasten ja nuorten kaupunki.
Strategiassa sanotaan myöskin, että lisäämme nuorten osallisuutta kuuntelemalla ja kuulemalla. Otamme nuoret mukaan heitä koskeviin asioihin. Rakennamme edellytyksiä nuorten kohtaamisille, harrastusmahdollisuuksille ja tapahtumille.
Uudelleen ja uudelleen nuorten kanssa työskennellessä törmää nuoriin kohdistuviin epäluuloihin.
Otetaan esimerkiksi nuorten toive hengailupaikasta ulkosalla. Lähtökohtaisesti oletetaan, että jos nuorille rakennetaan jotain, he rellestävät ja rikkovat kaikki paikat.
Olen pettynyt meihin aikuisiin. On aivan totta, että jos nuorille rakennetaan hengailupaikka vähän syrjemmälle, on olemassa riski, että joku kokeilee rajojaan tai purkaa pahaa oloaan yhteisiin asioihin.
Silloin meidän tulee yrittää auttaa niitä nuoria, jotka apua omien tunnetaitojen tai rajojen löytämisen kanssa tarvitsevat. Meidän tulee toimia siten, ettei yksikään nuori syrjäytyisi.
Lopetetaan epäily ja luuleminen. Mahdollistetaan ja kuunnellaan. Ja luotetaan.
Meidän kaupunki on sitoutunut strategiassa luomaan nuorille edellytyksiä nuorten kohtaamiselle.
Mitä se sitten tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa sitä, että me aikuiset kohtaamme nuoret sellaisena kuin he ovat.
Olen kuullut sanottavan; "Jos aina epäillään, on sama toimia epäilysten mukaisesti."
Yritetään pitää mielessä, että vastuu on meillä. Myös siinä, millaisen mielikuvan me nuorista nuorille luomme.
Lopetetaan epäily ja luuleminen. Mahdollistetaan ja kuunnellaan. Ja luotetaan.
Ei ole olemassa tuhmia nuoria. On vain olemassa nuoria.
Kajaanin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja
eduskuntavaaliehdokas