Koti-Kajaani
Mielipide: Vihreä siirtymä ja luontohoiva
Kainuu-ohjelman aikatähtäin on kaksikymmentä vuotta. Siitä huolimatta ohjelmassa ei oteta selvästi kantaa ilmastokriisiin. Ehkä ajatellaan niin, että vähäväkisellä alueella ei ole siinä mitään roolia, ei vastuuta eikä mahdollisuuksia vaikuttaa. Koko maailma voidaan kuitenkin pilkkoa Kainuun kokoisiin alueisiin, ja kaikki nämä voivat sanoa samaa: ei koske meitä. Toinen syy on pelko siitä, että ilmastotaistelun nimissä Kainuulta viedään jotakin sellaista, mistä ei haluta luopua: metsien hiilinielun hakkaamisesta rahoiksi.
Ohjelma ei tunnista enää maa- ja metsätaloutta. Se on nykyisin biotaloutta, vaikka biosta ei tule ensimmäisenä mieleen laitumella märehtivä lehmä tai metsässä kuriseva monitoimikone. Korpimaakunnan ohjelmassa törmää myös tuoreeseen termiin green care. Termi on suomennettavissa luontohoivaksi. Se tarkoittaa mielihyvää, jota ihminen kokee esimerkiksi metsässä, soilla ja vesillä kulkiessaan sekä puhtaasta luonnosta ja sen antimista nauttiessaan. Sen sijaan se ei tarkoita luonnosta huolta pitämistä.
Lähiruoka on kaikille tuttu ruokatermi, mutta entäpä sitten ohjelmassa mainittu lähikuitu. Se ei ole paksusuolen mikrobien tarvitsemaa ravintoa, vaan puukuitua, jota tarvitaan muun muassa vessapaperin raaka-aineen eli sellun valmistamiseen.
Kuidusta tekee lähikuidun se, että kuitua sisältävä raakapuu toimitetaan jalostettavaksi mahdollisimman lähelle, Kainuussa Paltamoon suunniteltuun tehtaaseen, noin kolme miljoonaa kuutiometriä raakapuuta vuodessa. Kaukokuitua sisältää taas sellainen raakapuu, joka matkaa muualla sijaitseviin tehtaisiin.
Sen varmistamiseksi, että kaikki kainuulainen puukuitu saadaan toimitettua tarvitseville, Kainuussa on ratojen varsilla tiheä raakapuun kuormauspaikkojen verkosto. Se pystyy nielemään sisäänsä massiiviset määrät Kainuun raakapuuta, varastoimaan sitä paikallaan ja syöksemään junalasteittain kohti Perämeren rannikon ja Kaakkois-Suomen tehtaita. Kapasiteetti on miljoonia kuutiometrejä vuodessa. Sen lisäämistä koskevat hankkeet hyväksytään heti ja ilman kirjelmöintejä ja karvalakkilähetystöjä.
Kainuulla on metsien ja soiden ansiosta suhteellisen hyvä hiilensidontakapasiteetti, mikä auttaa paljon taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan. Se ei kuitenkaan oikeuta metsien hävittämiseen ja samalla luonnon monimuotoisuuden vähentämiseen metsänkasvun ja hiilensidontatarpeen olennaisesti ylittävillä ja luontoa runtelevilla hakkuilla.
Kiinalaisilla on oltava millä pyyhkiä pyllynsä, mutta meille on arvokkaampaa huolehtia luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, hiilinielusta ja luontohoivasta. Lähi- ja kaukokuitu ovat omimmilla paikoillaan silloin kun ne ovat metsän puissa. Upeinta Kainuussa on kaunis luonto metsineen, soineen ja vesineen. Kainuusta ei pidä tehdä ankeiden hakkuuaukkojen saaristoa.
Ismo Heikkinen