Paikallisuutiset

”Huijausten taustalla on ammattimaista järjestäytynyttä rikollisuutta, ja hyväksikäyttö jatkuu myös jatkumon toisessa päässä: huijausten ruohonjuuritason toteuttajat ovat usein köyhien maiden huono-osaisia, joista osa ei välttämättä edes tunnista olevansa rikollisella asialla”, kerrotaan LähiTapiolan tiedotteessa.

Nettihuijarit iskevät veronpalautusten ajankohtaan ‒ ”Huijauksen kohteeksi voi joutua kuka tahansa iästä tai asemasta riippumatta”

Veronpalautusten ajankohta on huijareiden suosiossa. LähiTapiolan mukaan lähes puolet suomalaista joutuu erilaisten nettihuijausten kohteeksi.

LähoTapiolan tietoturvajohtaja Leo Niemelän mukaan esimerkiksi veronpalautusten aikaan on ollut liikkeellä veroasioihin liittyviä huijauskampanjoita.

Huijauste

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä