Paikallisuutiset

Pikkujoulu on työporukan kiitos- ja hengennostatustilaisuus

Pikkujoululla on merkitystä joukkuehengen kannalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämän vuoden pikkujoulusuunnitelmat ovat vielä yrityksissä hautumassa.

Monet yritykset näkevät perinteisillä pikkujouluilla olevan edelleen merkitystä esimerkiksi yhteishengen kannalta.

– Kun on ollut kiireisempi vuosi, on mukava kokoontua yhdessä rupattelemaan, sanoo pikkujoulun merkityksestä Peltisepänliike Monosen Jusa Mononen .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Monosella pikkujoulu on usein tarkoittanut esimerkiksi keilaamista ja yhdessä syömistä.

– On mukava kerrankin rauhoittua yhdessä vähäksi aikaa, Mononen sanoo.

Perinteiseen tapaan illallispöydän ja ehkä jonkun aktiviteetin ääressä on pikkujoulua vietetty myös Pohjolan Tekstiilipalvelussa.

Toimitusjohtaja Terhi Tuomainen kertoo, että tapahtuma on yleensä ollut perinteinen iltapainotteinen kokoontuminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka Tuomaisen mukaan pikkujoulun merkitys on takavuosista ehkä vähän vähentynyt, sen järjestämisellä on yhä hänen mukaansa työntekijöille merkitystä.

Tekstiilipalvelun työntekijöiden työaika vaihtelee, joten käytännössä ainoa mahdollinen yhteisen illanvieton ajankohta on lauantai-ilta.

Hengennostatus. Se on yksi niistä sanoista, joka Vumos Oy:n toimitusjohtaja Tommi Kyllöselle tulee mieleen pikkujoulusta.

Vumoksella pikkujoulu on ollut hänen mukaansa mukava kauden päättävä kokoontuminen, jossa työyhteisö viettää aikaa yhdessä ilman, että tapaamisessa välttämättä puidaan työasioita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Päivittäisen työn tekemistä ja prosessien parantamista varten on eri palaverit.

Vumoksen työntekijät työskentelevät samallakin työmaalla työvaiheiden vaihtuessa usein eri aikaan ja eri porukoilla. Kaikki työntekijät eivät välttämättä tapaa työn merkeissä kovin usein. Näin ollen pikkujoulujen ja muiden työpaikan virkistystapahtumien järjestämisellä on merkitystä yrityksen joukkuehengen kannalta.

– On koettu palautteen perusteella, että ihmiset on tykänneet pikkujouluista, Tommi Kyllönen kertoo.

Tämän vuoden pikkujoulusuunnitelmat ovat vielä yrityksessä auki.

– On pikkujoululla merkitys. On mukava aina kauden päätteeksi kokoontua yhteen ja viettää aikaa myös työajan ulkopuolella, Kyllönen sanoo.

Tommi Kyllönen kertoo muutenkin haluavansa pitää työyhteisössä matalan hierarkian ja helposti lähestyttävät välit. Pyrkimys on, että asiat voi helposti ottaa puheeksi.

Vumoksen työyhteisöä hän kuvaa tiiviiksi ja hyvähenkiseksi.

Pikkujoulussa ihmiset kohdataan ihmisinä ja nähdään työkaverit eri moodissa kuin työssä.

Kun työntekijät keskenään kohtaavat muissakin kuin työn merkeissä, rakentuu luottamus puolin ja toisin, arvioi Kyllönen.

Pikkujoulun tapainen kokoontuminen on myös kiitos ja arvostuksen osoitus työntekijöille menneestä vuodesta. Näin ollen pikkujoulun järjestämisestä on vaikea luopua, sillä työntekijätkin usein odottavat sitä.

Yritykset

Renforsin rannassa

Peltisepänliike Mononen tekee erilaisia peltitöitä, kuten kattoremontteja ja rakennuspeltitöitä, sekä esimerkiksi asbestinpurkutöitä. Vieraiden työntekijöiden määrä vaihtelee 2 ja 7 välillä.

Vumoksen tärkeimmät toiminnot ovat teollisuuden materiaalivirtojen logistiikkapalvelut, koneurakointi sekä viher- ja ympäristörakentaminen. Yrityksellä on Kainuussa kolmisenkymmentä työntekijää.

Pohjolan Tekstiilihuolto tekee nimensä mukaisesti tekstiilihuoltoa eli pesee, huoltaa ja vuokraa tekstiilejä ja työasuja. Yrityksessä on pari – kolmekymmentä työntekijää.

Kaikkien kolmen toimipiste on Renforsin rannassa Kajaanissa.

Tommi Kyllönen Vumos Oy:ltä näkee pikkujouluilla merkitystä yhteishengen ja hengennostatuksen kannalta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä