Ulkomaat
Presidentti Milo Djukanovicin länsimielisen DPS-puolueen valta-asema horjuu Montenegrossa
Sekä valtapuolue että oppositio julistautuivat sunnuntaina käytyjen vaalien voittajaksi.
Montenegrossa hallitseva valtapuolue DPS voitti sunnuntain vaalit saamalla 35 prosenttia äänistä. Voitto ei välttämättä riitä valta-aseman säilyttämiseen. Tulos on puolueen historian heikoin.
Presidentti Milo Djukanovicin sosiaalidemokraattinen, länsimielinen DPS-puolue on hallinnut maata 30 vuotta. Venäjä- ja Serbia-mielinen oppositio sai äänistä 32,5 prosenttia ja voi liittoutumalla toisten puolueiden kanssa syrjäyttää DPS:n.
Sunnuntai-iltana vaalivoittajaksi julistautuivat sekä DPS että oppositiokoalitio, kertoi uutissivusto Balkan Insight.
Tulos on paha takaisku DPS:lle ja Djukanovicille, joka johti maata 1990-luvulla käytyjen Jugoslavian hajoamissotien aikaan ja 2006, kun maa julistautui itsenäiseksi ja jätti Jugoslavian liittovaltion.
Montenegro liittyi sotilasliitto Natoon vuonna 2017 ja haluaa EU:n jäseneksi.