Ulkomaat
Puolan perustuslakituomioistuin kiristi aborttioikeutta – linjaus tarkoittaa lähes täyskieltoa
Puolan perustuslakituomioistuin linjasi torstaina, että raskauden keskeyttäminen sikiön epämuodostuneisuuden vuoksi on perustuslain vastaista.
Puolan perustuslakituomioistuin linjasi torstaina raskauden keskeyttämisen sikiön epämuodostuneisuuden vuoksi perustuslain vastaiseksi. Näin ollen maassa rajoitetaan harvoista raskauden keskeyttämisen laillisista keinoista yleisin.
Linjauksen astuessa voimaan abortti sallitaan Puolassa enää tapauksissa, joissa raskaus on seurausta raiskauksesta tai insestistä, tai joissa se uhkaa raskaana olevan terveyttä tai henkeä. Vain kaksi prosenttia aborteista on tehty näillä perusteilla viime vuosina.
Konservatiivisilla arvoilla on ollut kasvava rooli puolalaisessa yhteiskunnassa siitä lähtien, kun nationalistinen Laki ja oikeus -puolue (PiS) nousi valtaan viisi vuotta sitten. Aborttioikeuden rajoittaminen on ollut puolueen tavoitteena pitkään, Reuters kirjoittaa.
Oikeistosiiven poliitikkojen ryhmä vei asian perustuslakituomioistuimen linjattavaksi joulukuussa 2019.
Perustuslakituomioistuimen riippumattomuutta on kyseenalaistettu, sillä suurin osa sen tuomareista on Laki ja oikeus -puolueen nimittämiä. Puolue kieltää yrittäneensä vaikuttaa tuomioistuimen päätökseen.
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatovic kutsui tuomioistuimen päätöstä "surulliseksi päiväksi naisten oikeuksille":
– Lähes kaikkien aborttiperusteiden poistaminen Puolassa tarkoittaa käytännössä kieltoa ja rikkoo ihmisoikeuksia. Tämänpäiväinen perustuslakituomioistuimen linjaus merkitsee laittomia tai ulkomailla suoritettuja abortteja niille, joilla on niihin varaa, ja jopa suurempaa koettelemusta kaikille muille, Mijatovic kirjoittaa Twitterissä.