Kotimaa
Rahapelaaminen ulkomaille kasvaa ja aiheuttaa ongelmia – Asiaan on yllättävä ratkaisu: Veikkauksen monopolin avaaminen ulkomaisille yhtiöille
Nykyinen pelimonopolin malli ei toimi. Jopa monopolin haltija Veikkaus Oy toivoo toimialansa avaamista lailliselle kilpailulle, sillä käytännössä ihmiset löytävät ulkomaisten kilpailijafirmojen houkutusten ääreen joka tapauksessa.
Suomen rahapelijärjestelmälle etsitäänkin vaihtoehtoa, ja tuorein selvitys aiheesta julkaistiin pari viikkoa sitten.
EU-maissa käytössä olevat vaihtoehdot ovat joko lisenssi- tai monopolijärjestelmä tai näiden yhdistelmä. Monopoli eli yksinoikeusjärjestelmä on Euroopan talousalueen maista Suomen lisäksi tällä hetkellä käytössä ainoastaan Norjassa.
Yksinoikeusmallissa oikeus kaikkien tai tiettyjen rahapelien toimeenpanoon on annettu vain yhdelle pelinjärjestäjälle, Manner-Suomessa siis Veikkaukselle. Raha-automaattiyhdistys RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistyivät täksi yhdeksi suureksi peliyhtiöksi vuoden 2017 alussa.
Lisenssijärjestelmässä lisenssejä eli toimilupia rahapelien toimeenpanoon myönnetään tyypillisesti useille pelinjärjestäjille.
Absoluuttista tietoa EU:n alueella toimivista isoimmista peliyhtiöistä ei Poliisihallituksen ylitarkastajan Johanna Syväterän mukaan ole, mutta Pohjoismaissa suuria toimijoita ovat muun muassa Kindred, Betsson ja William Hill.
Suomeen suuntautuvaa rahapelien markkinointia ja toimeenpanoa tekevien yhtiöiden pelejä löytyy muun muassa affiliaattisivustoilta. Affiliaatit ovat pelifirmojen kumppaneita ja sisäänheittäjiä, jotka houkuttelevat omien sivujensa kautta asiakkaita markkinoimaansa yritykseen. Affiliaateille maksetaan niiden hankkimien asiakkaiden määrän tai asiakkaiden tekemien ostosten perusteella.
Suomessa laitonta markkinointia tekevät useat yhtiöt. Nykyinen yksinoikeusjärjestelmä siis vuotaa, ja se on ongelma paitsi rahan, myös pelihaittojen ehkäisyn näkökulmasta – nykyjärjestelmässä kun ei ole juuri keinoja sääntelemättömästä pelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Kaikista uusista peliongelmista merkittävä osuus on seurausta pelaamisesta yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolella.
Kehittämiselle on vahva tarve
Esitetyt kaksi vaihtoehtoa ovat seuraavat: säädetään uusia rajoituksia, joilla ehkäistään nykyistä tehokkaammin rahapelaamista yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle tai siirrytään verkossa tarjottavien kasinopelien ja vedonlyönnin osalta lisenssijärjestelmään.
Koko rahapelijärjestelmä on muutenkin keskellä isoa remonttia. Pari vuotta sitten tehdyn aiemman selvityksen perusteella päädyttiin uudistukseen, jossa rahapelituotot ohjataan valtion kassaan. Suora linkki Veikkauksen ja edunsaajajärjestöjen väliltä katkeaa ja edunsaajat saavat avustuksensa valtion budjetista. Tämä muutos tulee voimaan ensi vuoden alusta alkaen.
Nyt aloitettu vaihtoehtojen tarkastelu on jatkumoa tälle aiemmalle kehitykselle.
Rahat valuvat ulkomaille, ongelmat pysyvät Suomessa
Tähän asti ulospelaamista on pyritty estämään digitaalisesti, mutta se on osoittautunut käytännössä mahdottomaksi.
– Aina löytyy kiertoreittejä, valtiosihteeri Akseli Koskela sisäministeriöstä toteaa.
Veikkauksen osuus pelimarkkinoista on kutistunut kutistumistaan. Arvioissa on eroja, mutta esimerkiksi kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) mukaan järjestelmän ulkopuolinen pelaaminen vastaa noin puolta Suomen online-rahapelaamisen markkinasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi, että pelaajien kaikesta kulutuksesta ulkopuolisten pelien osuus on 38 prosenttia, Veikkauksen 62 prosenttia.
Yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle valuu pelikatteita arviosta riippuen 300–600 miljoonaa euroa vuodessa.
– Se kuuluisi valtion budjettiin, Koskela sanoo.
Lisenssijärjestelmään siirtyminen ohjaisi maksuja valtion kassaan. Lisenssijärjestelmän käyttöön ottaneissa maissa online-rahapelaamisen kanavointiaste on noussut merkittävästi, noin 80–90 prosenttiin.
Järjestelmän kehittäminen olisi tärkeää paitsi rahaliikenteen, myös peliongelmien suitsimisen kannalta. TNS Kantarin toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan ulkomaille pelaavien määrä on kasvanut absoluuttisesti vähän, mutta prosentuaalisesti selvästi. Huomattava osa kasvusta näyttää tulevan huomattavan suuria summia pelaavista.
Lisenssijärjestelmässä peliongelmien valvomiseen ja ennaltaehkäisyyn olisi huomattavasti nykyistä enemmän keinoja, mutta yksiselitteisiä johtopäätöksiä lisenssijärjestelmän käyttöönoton vaikutuksista ongelmien esiintyvyyteen ei ole. Lisenssijärjestelmään siirtyminen saattaa kasvattaa rahapelien kokonaiskulutusta, ainakin hetkellisesti.
Pelihaittoja esiintyy kuitenkin eniten maissa, joissa markkinointi on vapainta.
Muutokselle laaja tuki
Tällä hetkellä Veikkauksen pelitoiminnan tuotot jakautuvat ketjun päässä erilaisille edunsaajille. Lisäksi Veikkaus maksaa valtiolle pelaamisen seurannasta, haittojen arvioinnista ja tutkimuksesta sekä ehkäisystä ja hoidon kehittämisestä maksimissaan viisi miljoonaa euroa vuodessa.
Se, miten lisenssijärjestelmä vaikuttaisi rahaliikenteeseen, on Koskelan mukaan vasta seuraavan vaiheen pohdintoja. Mietittäväksi tulee silloin muun muassa, mihin lisenssimaksut kanavoitaisiin, mikä olisi arpajaisvero ja mitä tapahtuisi pelikatteille.
Tämä lienee ajankohtaista aikaisintaan parin vuoden päästä. Muutoksen eteenpäin vieminen on tulevan hallituksen heiniä, mutta Koskela on luottavainen etenemisen suhteen.
– Olen ymmärtänyt, että tällä on laaja kannatus eri eduskuntapuolueissa.
Haitallinen pelaaminen kasautuu
Merkittävä osuus uusista peliongelmista on seurausta pelaamisesta yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolella.
Pieni osa, noin 2,5 prosenttia pelaajista kuluttaa puolet kaikista pelaamiseen käytetyistä euroista. Rahapelikulutuksen yhteys rahapeliongelman vakavuuteen on selkeä: iso osa pelieuroista tulee riski- tai ongelmatason pelaajilta.
Rahapelihaitat voivat liittyä talouteen, tunne-elämään, terveyteen, ihmissuhteisiin, työhön ja opiskeluun. Yksilölliset haitat kohdistuvat pelaajaan itseensä, ulkoiset haitat esimerkiksi läheisiin.
Haitattoman ja haitallisen rahapelaamisen välissä on riskitason pelaaminen, jossa pelaaja kokee yksittäisiä haittoja. Tämä edeltää usein rahapeliongelman kehittymistä.
Ongelmallinen pelaaminen on tätä astetta vakavampaa.
Vakavin muoto on rahapeliriippuvuus eli pelihimo tai patologinen pelaaminen, jossa tarve pelata on pakottava, pelaamisen hallinta on heikentynyt ja pelaaminen menee elämässä kaiken muun edelle. Pelaaminen voi olla jatkuvaa tai kausittaista.
Nettipelaamisen rooli peliongelmissa on kasvanut entisestään. Peluuri-palveluun yhteyttä ottaneista netissä pelaavista 71 prosenttia pelasi ainoastaan monopolin ulkopuolisten peliyhtiöiden sivustoilla (vuoden 2021 tieto).
Veikkauksen vuosi sitten toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan rahapeliongelmia kokevien osuus oli 2,5 prosenttia koko väestöstä.
Arpajaislain perusteella Veikkaus maksaa valtiolle seurannasta, haittojen arvioinnista ja tutkimuksesta sekä ehkäisystä ja hoidon kehittämisestä. Maksimissaan summa on 5 miljoonaa euroa vuodessa, viime vuosina se on ollut noin puolet siitä.
Pakollinen tunnistautuminen pelatessa on yksi tärkeimmistä keinoista. Veikkauksen peliautomaatteihin tunnistautuminen tuli vuonna 2021, kuponkipeleihin se tulee 15. toukokuuta 2023 ja raaputusarpoihin ensi vuoden alusta alkaen.
Tappioraja on pelaajan valitsema summa, jonka hän voi enintään jäädä tappiolle vuorokauden ja kuukauden aikana.
Rahansiirtoraja on summa, jonka pelaaja voi enintään siirtää pankkitililtään pelitililleen vuorokaudessa ja kuukaudessa.
Pelaamisen eston pelaaja voi tehdä itselleen määräajaksi sekä hakea sisäänpääsykieltoa pelisaleihin ja kasinolle.
Aikamuistuttaja kertoo palvelussa käytetyn ajan.
Huolenpitosoitot Veikkaus aloitti vuosi sitten helmikuussa.
Lähde: Esiselvitys rahapelijärjestelmän vaihtoehdoista (15.4.2023).