Mielipiteet
Raimo Piirainen vastaa Martti Niemelle: Kenekään Toyotaa ei viedä
Martti Niemi kirjoittaa (KS 22.3.) minun osoittaneen oikeita poliitikon kykyjä kirjoittaessani polttoaineen verotukseen liittyvästä aiheesta. Kiitos kommentista! On kuitenkin edelleen todettava, ettei hallituksen toimesta ole tulossa veronkorotuksia polttoaineisiin.
Viime elokuun päätökset ovat vaikuttaneet polttoaineen veronkorotuksiin mainitsemani kuusi senttiä/litra. Samalla pienituloisimpien tuloverotusta on laskettu, mikä kompensoi bensaveron nousua, kun palkasta jää enemmän käteen. Veronkorotuksilla rahoitetaan myös huomattavia korotuksia eläkkeisiin ja muihin etuuksiin, joten tosiasiassa ostovoima kasvaa useimmilla pieni- ja keskituloisilla polttoaineveron korotuksesta huolimatta.
Pienituloisten sekä pidempien kulkuyhteyksien takana asuvien huomioiminen on sdp:lle tärkeää. Siksi olemme kannattaneet vähäpäästöisempään ja halvempaan liikkumiseen siirtymistä ensisijaisesti tukien muodossa.
Liikenteen päästöjen vähentäminen on tehtävä sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisesti. Päästövähennyksestä ei saa koitua kellekään kestämättömiä kustannuksia.
On selvää, että suuressa osassa Suomea ei ole vaihtoehtoja henkilöautolle, niin kuin meillä täällä Kainuussa, joten polttoaineen verotusta ei voi korottaa kohtuuttomasti. Autoilua ei pyritä lopettamaan, vaan siitä pyritään tekemään vähäpäästöistä. Tähän tavoitteeseen pyritään useilla eri keinoilla, joita tarkastellaan tänä keväänä valmistuvassa fossiilittoman liikenteen tiekartassa.
Viime parlamenttikaudella vuonna 2017 silloisen hallituksen parlamentaarinen liikennetyöryhmä antoi esityksen liikenteen päästövähennyksiin. Työryhmän esityksen mukaan silloinen hallitus sitoutui kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti vähentämään liikenteen päästöjä vuoteen 2005 verrattuna 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
Nykyinen hallitus jatkaa edellisen linjaamaa päästöjen vähentämistä liikenteessä. Fossiilittoman liikenteen tiekarttaluonnos koostuu kolmesta vaiheesta, joista ensimmäisessä esitetään monipuolista keinovalikoimaa ennen kaikkea tukien ja kannustimien muodossa fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi, autokannan uudistamiseksi sekä liikennejärjestelmän tehostamiseksi.
Onkin tärkeää, että hallitus tukee ihmisiä siirtymisessä vähäpäästöisempään autoiluun ja liikkumiseen muun muassa tuilla ja kannusteilla. Samoin on käynnistetty vanhojen autojen romutuspalkkiokampanja sekä kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatuki. Lisäksi julkista ja kevyttä liikennettä sekä sähköautojen latausverkoston rakentamista tuetaan.
On myös huomattava se, että autojen energiatehokkuus paranee koko ajan. Siksi polttoaineveroa maksetaan itse asiassa aiempaa vähemmän.
Autoilun verotus koostuu useista veromuodoista (auto-, ajoneuvo-, käyttövoima- ja polttoainevero, sekä työsuhde-edut ja kilometrikorvaus) sekä tuista (mm. konversiotuet). Siksi verotuksen suurempia uudistuksia on syytä katsoa kokonaisuutena.
Hallitus on käynnistänyt työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida liikenteen verotusta niin harvaan asuttujen alueiden, ympäristön, yritysten kuin talouden näkökulmasta. Työryhmä julkaisi pitkälti työsuhde-etuja käsittelevän väliraporttinsa elokuussa 2020, ja loppuraportti on tarkoitus julkaista tulevan kevään aikana.
Kenenkään Toyotaa tai muutakaan menopeliä ei tulla viemään.
Raimo Piirainen
kansanedustaja
kuntavaaliehdokas (sd.)
Kajaani