Paikallisuutiset
Rajoitukset pysyvät Kainuussa – ei 20 henkilön tilaisuuksia
Entiset kokoontumisrajoitukset pysyvät voimassa Kainuussa helmikuun loppuun saakka. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto vahvisti torstaina, että se jatkaa nykyisiä kokoontumisrajoituksia Kainuun kuntien alueella. Jos tartuntatautitilanne muuttuu äkillisesti, kunta voi tehdä tiukempia rajoituksia, avista kerrotaan.
Tartuntatautilain nojalla ovat kiellettyjä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Kainuun alueella 28. helmikuuta saakka. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 20 henkilöä edellyttäen, että virusturvallisuus niissä voidaan varmistaa.
Määräys koskee Kainuun alueen kaikkia kahdeksaa kuntaa: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Avi antoi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kestoltaan ja sisällöltään erilaisen rajoituspäätöksen.
Avi huomioi päätöstä tehdessään Kainuun alueellisen koordinaatiotyöryhmän kokonaisarvioita alueellisesta koronaepidemian tilanteesta ja suosituksia torjuntatoimiksi.
Kahden viimeisen viikon aikana COVID-19 -tapausten ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on ollut Kainuussa 23,6. Tautitilanne muuttuu päivittäin. Kainuussa ollaan epidemian kiihtymisvaiheessa, tasolla 1.
Avin mukaan kunta voi tehdä tiukempia rajoituksia ja paikallisilla torjuntatoimilla voidaan tehokkaasti estää tautiryvästymien leviämistä. Epidemiologisen tilanteen muuttuessa myös aluehallintovirasto voi arvioida tilannetta uudelleen ja tehdä mahdollisen rajoitusmääräyksen useiden kuntien alueelle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hybridistrategian mukaan epidemiaa torjutaan tartuntatautilain nojalla ensisijaisesti paikallisin ja alueellisin toimenpitein.
Epidemiatilanteen heikentymiseen on reagoitava nopeasti ja ennakoivasti ottamalla käyttöön tehokkaita ja epidemiologisesti tarkoituksenmukaisia lisätoimenpiteitä.
Alueelliset torjunta- ja rajoitustoimet ovat avainasemassa tartuntojen leviämisen estämiseksi, jotta tilanteen eteneminen saadaan pysäytettyä.
– Kun kokoontumisissa noudatetaan riittäviä turvaohjeita, voidaan tartunnan riskiä olennaisesti vähentää, avista muistutetaan.