Koti-Kajaani
Teppo Näyhä tuunasi auton, jonka konepellin alta löytyvät Niinistö ja Kekkonen
Lexus Blue President on kajaanilaisen tuning-harrastajan toiveiden täyttymys.
Tuning-auto
Viime lauantaina päättyi puolentoista vuoden salamyhkäisyys. Kajaanilainen tuning-harrastaja Teppo Näyhä avasi autotallinsa ovet ja julkisti noin 1 500 työntuntinsa tuloksen videoina ja valokuvina maailmalle. Ensimmäisen vuorokauden aikana Lexus LS 600hl President project -video keräsi yksin Facebookissa yli 8 000 katselukertaa. Auton julkistamisen piti alun perin olla Lahden X-treme Car Shown pääohjelmanumero, mutta koronan vuoksi näyttely peruttiin vain reilua viikkoa ennen h-hetkeä. Nyt Lexus saa ensiyleisönsä verkossa ja lehtien sivuilla.
Näyhä rakensi Lexus Blue Presidentiksi nimeämäänsä autoa tällä kertaa julkisuudelta piilossa, koska halusi vaalia työrauhaa.
"Ihmiset kertovat neuvojaan melko paljon, mikä alkaa ärsyttää. Se voi sotkea myös omaa ajatusta."
Tosin Näyhän visio Blue Presidentistä oli ollut selkeä jo kauan. Jo edellistä autoaan, Lexus GS300 Mahoganya, julkistaessaan mies tiesi, että seuraavasta projektista tulisi sininen. Mahogany oli valkoinen ja nimensä mukaisesti mahonkisten yksityiskohtien koristama. Auto pokkasi 29 näyttelystä huimat 41 palkintosijaa ympäri Pohjoismaiden ja oli parin vuoden ajan yksi Suomen menestyksekkäimmistä näyttelyautoista.
Näyhälle jäi silti nälkä. Hän halusi rakentaa tuning-auton myös Lexuksen suurimmasta korimallista LS:stä. Toive oli ollut mielessä jo vuosia, mutta lompakko ei antanut myöten. Uutena Lexus LS maksaa Suomessa varusteista riippuen noin 220 000 euroa. Lisäksi Näyhä haaveili Lexuksen parhaimmasta president-varustetasosta, johon kuuluu muun muassa jääkaappi ja hierova takapenkki.
Haave mielessään Näyhä pani Lexus GS300 Mahoganyn myyntiin. Hän möi vakiotasoon puretun auton ja tuning-osat erikseen. Osat kiinnostivat aina Atlantin toista puolta myöten, mutta toimittaminen kariutui kalliisiin rahtikuluihin. Auto jäi Suomeen.
Aihio, Lexus LS 600 hl vuosimallia 2007, löytyi käytettynä Saksasta. Myyjä ja siihen mennessä toinen omistaja ajoi auton laivaan ja Näyhä haki sen Suomen puolelta satamasta keväällä 2019.
Auto oli ulkoa tummanharmaa, sisältä vaaleanharmaa ja president-varusteltu. Tästä Näyhä oli jo aiemmin keksinyt teeman; Lexuksesta tulisi sinivalkoinen ja Suomen presidenteillä koristeltu.
Sisustuskirvesmiehenä työskentelevä Näyhä kuvailee, että hänellä on taito nähdä auto mielessään valmiina. Hän ei piirrä mitään paperille, vaan rakentaa mielikuvansa varassa.
"Suunnitelmat olivat olemassa kaksi vuotta eikä idea muuttunut koko aikana. Mutta rakentaa piti monta kertaa uudestaan, kerralla ei kaikki onnistunut."
Näyhä rakensi autoa valtaosin yksin ja omassa tallissaan pieniä maalaustöitä myöten. Työpöydän virkaa hoiti autotallin perälle sijoitettu ja levyllä peitetty biljardipöytä.
Mies kertaa, miten esimerkiksi vaaleanharmaan nahkan saa värjättyä valkoiseksi. Ensin nahka hiotaan karhunkielellä ja alkoholilla sameaksi. Sitten se pohjakäsitellään, maalataan ja lopuksi lakataan. Kerroksia tulee useita. Samettisilta näyttävät puuosat puolestaan on muotoiltu 0,6 millimetrin saarniviilusta, maalattu kynäruiskulla sinisiksi ja lakattu moneen kertaan. Lopputuloksessa puunsyyt kuultavat sinisen maalipinnan läpi.
Yksi suuritöisimmistä vaiheista oli auton keula, jonka Näyhä rakensi itse muotoilemistaan osista. Valmis puskuri on sekasikiö auton omaa mallia, sitä pari vuotta tuoreempaa vuosimallia sekä Mersua. Kolaroidun Mersun puskuri toimi lasikuitukopion muottina.
Tältä auto näytti, kun Teppo Näyhä haki sen satamasta. Kuva: Teppo Näyhän arkisto
Puskuri on sekasikiö kolmea eri automallia. Kuva: Tiina Suutari
Lexus LS Blue President on yksityiskohtien täyttämä. Ensisilmäilyllä kaikkia silmäkarkkeja on vaikea edes havaita. Ilmeisimmät ovat torniolaisen Mika Jefremoffin maalaamat Sauli Niinistö ja Urho Kekkonen , jotka komeilevat konepellin alla. Jefremoff taiteili hahmot Näyhän toiveiden mukaan. Näyhä valitsi maalattaviksi juuri nämä presidentit, koska Niinistö on istuva ja Kekkonen yksi suosituimmista presidenteistä.
Peräkontista löytyvät lisäksi useimpien Suomen presidenttien juhlakolikot, smokkikauluspaita, kalvosinnapit ja vyö.
"Presidentin varusteet ovat peräkontissa kuin James Bondilla", Näyhä naurahtaa.
Ennen näyttelyjä peräkontin varustelu saattaa vielä täydentyä. Ainakin Tarja Halosen ja Martti Ahtisaaren juhlakolikot puuttuvat, Näyhä vinkkaa.
Suomen leijonavaakunan voi bongata useasta kohti autoa. Leijona komeilee vyönsoljessa, rekisterikilvessä ja takarenkaiden jarrusatuloissa. Eturenkaiden jarrusatuloita koristaa teksti Blue President. 22 tuuman vanteet kultaisilla ruuveilla Näyhä tilasi mittatilaustyönä Kiinasta.
Auton sisus on sinivalkoinen. Kuva: Tiina Suutari
Torniolaisen Mika Jefremoffin maalaamat Sauli Niinistö ja Urho Kekkonen. Kuva: Tiina Suutari
Suomen leijona komeilee jarrusatulassa. Kuva: Tiina Suutari
Peräkontin varusteet. Kuva: Tiina Suutari
Nyt julkistettu tuning-Lexus on Näyhän neljäs. Hän aloitti harrastuksen vuonna 2006 kierreltyään ensin tovin näyttelyjä. Muiden työnjälkien katselusta syttyi palo rakentaa itse. Lexuksen Näyhä valitsi, koska pitää automerkkiä laadukkaana ja näyttelyissä melko harvinaisena.
Jokainen Näyhän rakentama auto on ollut edeltäjäänsä menestyksekkäämpi. Mahogany oli jo niin kova, ettei seuraavaa olisi kenties enää tarvittu, mutta unelma isosta sinivalkoisesta Lexuksesta sai tarttumaan toimeen. Näyhä kertoo nauttivansa rakentamisesta, mutta myöntää, että toisinaan puuha on pitkäveteistä ja koettelee kärsivällisyyttä.
"Kaikkein antoisinta ovat näyttelyt ja ihmisten palautteet. Tykkään olla messuilla paikan päällä ja jutella ihmisten kanssa."
Näyhä toivoo voivansa aloittaa Blue Presidentin näyttelyrupeaman ensi keväänä. Sitä ennen hän pitää harrastuksestaan pientä lomaa haastatteluja lukuun ottamatta. Alan lehdet ja muu media ovat olleet Näyhän taidonnäytteestä hyvin kiinnostuneita.
Entä joko mieleen on piirtynyt kuva seuraavasta autosta?
Vastaus tulee nopeasti:
"Nyt on sellainen auto, etten edes tiedä, mikä sen seuraaja voisi olla. Ei ole visioita eikä varmuutta, teenkö edes seuraavaa."
Video: Joke Simonen