Koti-Kajaani
"Tuntuu aika helpottuneelta", kiittelee rokotteen saanut – Pandemiapäällikkö arvioi, ettei heinäkuussa ole enää järkisyitä tapahtumien torppaamiseksi
"Nyt tuntuu itse asiassa aika helpottuneelta. Tätä on pitkään odotettu", kuvailee kajaanilainen Pekka Ovaska rokotuksen jälkeisiä tunnelmia heti piikillä käynnin jälkeen.
Hän oli odottanut jo pitkään pääsyä rokotettavaksi ja maanantaina odotus päättyi, kun Kainuun sote laajensi rokotuksia uusille ry