Koti-Kajaani

Valtuustosta viisaita: Talousoppia jo taaperoille!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maakuntavero kolkuttelee nurkalla. Maakuntaveron käyttöön otolla ei ole tarkoitus nostaa kokonaisveroastetta, näin hallitus lupasi. Siihen en usko! Vastustan jyrkästimaakuntaveroa, on aivan varmaa, ettei se ainakaan laske veroastettamme. Tulevaisuus tuo suuria muutoksia. Toivottavasti tulevaisuus opettaa sen, että jatkuva velanotto ei ole viisasta. Velkaa on perheillä, opiskelijoilla, eläkeläisillä, kunnilla ja valtiolla. Velkaa voi olla hallitusti, siten että se pystytään hoitamaan, oman tulotason määräämissä rajoissa. Meidän tulee tehdä ennakoivia toimia, jotta koko yhteiskuntamme velkaantuminen käännetään laskuun.

Jos olisin suurin päättäjä Suomessa, haluaisin lisätä oppivelvollisuuteen taloushallinnon jo ala-asteelta, leikin varjolla. Yläasteella ja lukiossa perehdyttäisiin jo oikeasti rahasto- ja osakesijoittamiseen, omien rahavarojen budjetointiin. Se helpottaisi elämän hallintaa nuoren siirtyessä yksin asumaan, opiskelemaan. Näin tulevaisuuden päättäjät ymmärtäisivät kirjanpidon tunnusluvut, myös kunnallisia ja valtiollisia luottamustoimia hoitaessaan.

Jatkuvat alijäämäiset budjetit ovat laittomia ja velat on joskus maksettava. Jos kotona ei ole opetettu, kuinka rahaa käytetään, ei nuori voi tietää esim. säästämisestä mitään. Ennemmin sijoittaminen, talouden tasapaino, kuin pikavipit. Kajaani voisi olla tässä pilottikaupunki. Täältä tulisi maahamme uudet, nuoret ekonomistit, talousnerot.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaupunkimme sopeuttamissuunnitelman 2020-2022 työstämisen jätän valtuustoseminaariin, joka pidetään tällä viikolla. Siis pyritään eroon lisäkuluja tuottavista toimista ja nostetaan sitä, mikä tuo työtä ja veroeuroja kaupunkiimme. Suunnitellaan kaupungissa lähikoulujen yhdistäminen realististen lukujen perusteella, kokonaisuutena, vuosiksi eteenpäin. Lapsien määrä vähenee, se on fakta. Joka vuosi ei voi mennä kyläkouluille kertomaan, että katsotaan vielä vuosi. Maaseudulla tulee olla mahdollisuus suunnitella tulevaa.

Liputan Kajaanin ammattikorkeakoululle, sitä me tarvitaan, kouluttajana aloille, joissa on suurin osaajapula. Yrityksille on tästä silkkaa hyötyä. AMK:n roolia tulee korostaa myös Kainuun Liiton yhteistyökumppanina yritysrahoituskuvioissa. Nuorilla pitää olla mahdollisuus opiskella omassa kotikaupungissaan, näin he sitoutuvat jäämään tänne. AMK on meidän vientituote. Digitaalisuuden vahvaa osaamista tulee lisätä.

Kajaanin imago ja brändäys tulee uusia. Se ei vaadi miljoonia, vaan hyvää suunnittelua. Viitostielle pitää laittaa sen verran positiivista infoa, että tulija tietää, ettei tule mihin tahansa, vaan Kajaaniin. Kajaani on tehtävä videoilla ym. somemainoksilla niin tunnetuksi, että jokainen suomalainen tietää millainen paikka Kajaani on. Kävelypainotteiselle kadulle jotain mieleenpainuvaa.

Ymmärretään vihdoin maankäyttö- ja kaavoitus. Poikkeusluvalla mökkejä vakiasunnoiksi, rantatontteja ja omakotitalo tontteja lisää tarjolle. Nyt on Kainuun aika, hyödynnetään se, niin tekevät Keski- ja Etelä-Suomi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjoittaja on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Valtuustosta viisaita -palstalle kirjoittavat Kajaanin kaupunginvaltuutetut puoluevuoroittain.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä