Ulkomaat

Kun Dmitri Medvedev (oik.) oli Venäjän presidenttinä Vladimir Putinin muka noudattaessa maansa perustuslakia elettiin tyystin toisenlaisia aikoja kuin nykyään. Italian pääministeri Silvio Berlusconi väänsi keväällä 2009 vitsiä Yhdysvaltojen Barack Obamalle ja Venäjän presidentille G20-kokouksen ryhmäkuvauksessa Lontoossa. Kuva: OLIVIER HOSLET / EPA-EFE

Dmitri Medvedev solvaa somessa EU-maita, vähemmistöjä ja suomalaista Mattia – Mihin katosi Venäjän yhden kauden presidentti, joka oli mukavampi kuin Putin?

Ehkä muistatte vielä Dmitri Medvedevin, joka vuosina 2008–2012 hoiti Venäjän presidentin tehtävää. Hän puhui tavallaan myönteisesti vapaudesta, korosti maansa modernisaatiota ja internetin mahdollisuuksia. Vuonna 2011 ilmestyneen Medvedevin Venäjä -kirjan tekijä Susanna Niinivaara muistaa, miten hymyilevä Medvedev alkoi jo nostattaa aitojakin toiveita Venäjän suunnasta. Sitten Medvedev ja Putin ilmoittivatkin yhdessä, että tästä eteenpäin hallitsee Putin.

Venäjällä kirjeenvaihtajana ja Suomen Pietarin-pääkonsulaatin lehdistökonsulina työskennellyt Susanna Niinivaara ja tutkija Hanna Smith tekivät vuonna 2011 tietokirjan, jonka otsikko oli ajassaan kiinni. Teoksen nimi oli Medvedevin Venäjä.

Helppo olisi ajatella, ettei mitään Medvedevin Venäjää koskaa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä