Metsähallitus lopetti rahapulassaan latujen ajamisen Tiilikkajärvelle ‒ Rautavaaran kunta riensi apuun
Sotkamo ei halua malminetsintää Hiidenportin kansallispuiston viereen, mutta Vuokatinvaaran alarinteen suojelualueelle olisi muutakin käyttöä
Selvitys: kansallispuistoissa liikkuminen säästi yhteiskunnan rahoja 164 miljoonaa euroa viime vuonna
Hossan matkailukausi on pidentymässä ‒ Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen: “Metsähallituksella olisi hotellille jo valmiiksi kaavoitettu tonttikin”
Tiilikkajärven kansallispuisto kasvaa – myönteinen vaikutus laajemmankin alueen matkailuun ja vetovoimaan
Työntekijät jututtavat retkeilijöitä kansallispuiston reiteillä – Metsähallitus tekee kävijätutkimusta Tiilikkajärvellä
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Nuorten mielenterveystarkastuksia kehittäneet kainuulaiset saivat kutsun Linnan juhliin: ”Aivan mieletön kunnianosoitus”
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Kuuden ällän kirjoittamiseen tarvitaan paljon älliä ja kovaa työtä – Kajaanin lukiosta sellaisen paperin kuittaa tänä syksynä kaksi ylioppilasta