Pohjois-Suomen aluehallintoviraston johto kaksipäiväisellä maakuntamatkalla Kainuussa – työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet korostuivat
Soten isoissa viroissa huipputuloja: Ylilääkärin ansiot yli 80 tuhatta, hyvinvointialueen johtajana sadan tonnin raja rikki
Hyvinvointialueen toimialajohtajiksi haastatellaan ensi viikolla 19 hakijaa – valintaryhmää johtava Heikki Huotari: "Erittäin paljon erittäin hyviä hakijoita"
Lääkäriliitto kritisoi Kainuun hyvinvointialueen uutta organisaatiota lainvastaisuudesta – Yksi ratkaisu on liiton mukaan typerä eikä sellaista ole edes kuulunut muualta
Aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Huotari vakuutti vielä perjantaina, että Kainuun ylilääkäreiden kritisoima hyvinvointialueen organisaatiorakenne sitoudutaan ratkaisemaan
Hyvinvointialueen virkamiesjohto vastaa lääkäreille: Palautteen perusteella pidettävä selvänä epäonnistumisena, jos kokemus osallisuudesta on jäänyt heikoksi
Hyvinvointialueen organisaatiosta ei ole vielä päätetty, sanovat Eija Tolonen ja Heikki Huotari ylilääkäreiden huolesta – aluehallitus tekee oman esityksensä ensimmäisestä mallista jo keskiviikkona
Rahat eivät riitä edes pakollisiin sote-palkkojen nostoihin, arvioivat hyvinvointialueiden johtajat laajassa kyselyssämme – edessä satojen miljoonien lisälasku
Jukka Lindbergistä Kainuun hyvinvointialueen uusi johtaja – ''Sen takia minut tänne on palkattu, että me pystytään tekemään muutoksia''
Kristillisdemokraattien aluevaltuutetut aikovat äänestää Jukka Lindbergiä hyvinvointialuejohtajaksi – muut puolueet eivät vielä paljasta omia kantojaan
Sotkamon Jymyn täsmähankinta sukelsi viime kaudella syviin vesiin – joukkuekaveritkaan eivät aavistaneet, millaista taakkaa mailataituri mukanaan kantoi: ”Kerron tämän nyt ensimmäistä kertaa julkisesti”
Kajaanilaisen Sabbagh Marketin yrittäjä: Suomi ja Kela ovat kuin äitejä – ”Tulee aika, kun lapsen täytyy kannatella äitiään”
Kajaanilainen yksinhuoltaja Heli Heikura ei vielä tiedä, joutuuko hän pian maksamaan Niilon hoidosta – ”Siihen on jatkossa ehkä varauduttava”
Ministeriö etsi keinoja ulkomaalaisten marjanpoimijoiden aseman parantamiseksi: "Hyväksikäyttöä ei sellaisenaan saataisi loppumaan kummallakaan ratkaisulla"
Onko veroilmoituksesi jättöpäivä tiedossasi? Noin 1,5 miljoonan ihmisen tulisi tarkistaa veroilmoituksensa viimeistään tiistaina