Tyhmästä ideasta kuningasajatus – Eetu Niemi-Korpi ajoi ikälopulla moottorikelkalla yli 3 000 kilometrin matkan
Moottorikelkkailun säännöt hakusessa osalla kuljettajista - puutteita on perusteissa, kuten siinä, missä moottorikelkalla saa ajaa
Moottorikelkkailusta tavoitellaan lisää matkailijoita Kainuuseen - ensimmäiseksi lasketaan kevättalven kelkkaliikenne
Ruutulippu heiluu Rommakossa vintage-kelkoille: ''Verenmaku suussa ei pitäisi vetää, mutta kilpailutilanne on kilpailutilanne – siinä meinaa kasvaa sarvet päähän''
Moottorikelkkasprintin Suomen huiput kisasivat Kajaanissa – katso KS Liven tallenne sunnuntain sprinteistä
Kainuulaisilla kehno viikonloppu SM-snowcrossissa – ''Lensin etukautta voltin, ja oli onneakin, ettei käynyt pahemmin''
Paljakka paketoi snowcrossin SM-kisakauden – pääluokan mestari Aki Pihlaja voitti kaikki kauden kisalähdöt
KaMK:n tuore SM-kultamitalisti Eetu Korhonen on toisen polven kilpamoottorikelkkailija – ajo kulkee sekä sprintissä että endurossa
Kainuu kartalle kelkkailumaakuntana – "Koko Kainuun kattava kelkkalupa on välttämätön", sanoo hankekoordinaattori Kari Heikkinen.
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota