Salpalinjan kohteita suojellaan Kainuussa – Salpalinja on yksi vahvimmista ja parhaiten säilyneistä toisen maailmansodan aikaisista linnoitusketjuista Euroopassa
Kajaanissa työskentelevä Tiina Heiskanen on tyytyväinen osa-aikatyön suomiin mahdollisuuksiin – Joillekin lyhennetty työaika on sopivin
Kajaanilainen sijaisäiti sai vauvan kotiin puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Radiologi Jarmo Turunen ikuisti dramaattisen hetken: traktoria säikähtänyt joutsen lensi sähköjohtoon
Paluu kisaradoille vaati kovia kokeneelta Laura Kurkiselta kamppailua myös korvien välissä: ’’Ajaessa ei saisi ajatella, että voi sattua jotain”
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset selviävät tänään – Koostamme tähän juttuun listan Kainuun lukioiden ylioppilaista