Kajave kaataa runsaasti puuta nurin Kajaanin keskustassa —”Meillä on oikeus ja velvollisuus huolehtia siitä, että johtokatu pysyy puustosta puhtaana”
Pörssisähkössä kauhuhintoja tiistaina – Olkiluoto 3:n seisahduksesta voidaan selvitä säikähdyksellä, mutta pörssisähköasiakkailla on jännittävä talvi edessään
Sähköverkon romahdus saattoi olla kyberisku Suomea vastaan – "Venäjän Ukrainaan tekemä laaja kyberisku kohdistui samankaltaisiin sähköverkon osiin kuin Vantaan Pakkalassa"
Kainuun pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö: "Nyt kannattaa varautua siihen, että talven aikana saattaa tulla sähkökatkoja"
Laaja sähköpulaharjoitus Kainuussa osoitti ennakoinnin merkityksen – kotihoito tarvitsisi tiedon sähkökatkosta mahdollisimman varhain
Kajaaninjoen pohjoispuolella laaja sähkökatko – kyberhyökkäyksestä ei ollut kyse, vakuutetaan Kajavesta
Kajaanilainen sijaisäiti sai vauvan kotiin puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Kajaanissa työskentelevä Tiina Heiskanen on tyytyväinen osa-aikatyön suomiin mahdollisuuksiin – Joillekin lyhennetty työaika on sopivin
Äiti jos kuka on brunssin arvoinen – tässä kaksi piirakkavaihtoehtoa valmistaikinasta ja kahdenlaista raikasta salaattia
Dopingrikkomus vei kajaanilaiselta ravivalmentajalta ammatin vuodeksi – vetovastuun ottanut tytär ei sulata tuomion kovuutta: ”Se oli ihan posketon”
Puolangan Hepoköngäs jylisee nyt mahtavana – täällä kelpaa viettää vaikka äitienpäivää yhdessä retkeillen
Perussuomalaiset erotti Vornasen ja Hakkaraisen – Hakkaraisen mukaan erottamisen tarkka syy jäänyt epäselväksi