Kajaanin parhaat kalapaikat löytyvät keskustan kupeesta – “Parhaat saavat tästä satoja kuhia kesässä”
”Jymyllä on paljon faneja Helsingissä” ‒ Superjymyn tapahtumassa yhdistyivät pesäpallo ja talouspolitiikka
Kainuulaisnuori esitti kysymyksen Nuorten parlamentin täysistunnossa – ”Näyttää, että syrjäseutujen annetaan näivettyä”
Pubiin Kajaaninlinnantielle, piknikille Sotkamonkujalle? Nämä helsinkiläiset kadunnimet ovat kainuulaisille tuttuja
Kajaanin nuorisovaltuustossa pääsee vaikuttamaan – ”Meidät otetaan vakavasti”, nuvalaiset vakuuttavat uuden kauden alkaessa
Touhua riittää talvilomaviikolla Kajaanissa – lapset ja nuoret pääsevät esimerkiksi kalastamaan ja kokkaamaan
Sotaa paossa jo kahden vuoden ajan – Kajaanissa opiskelevat nuoret pitävät tiiviisti yhteyttä Ukrainassa asuviin mummoihinsa
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota