Kainuun isot työnantajat ottavat nuoria kesätöihin viime vuoden malliin – alle 18-vuotiaitakin palkataan satamäärin
Töihin Suomen rohkeimpaan maakuntamediaan? Kainuun Sanomien kesätoimittajahaku on nyt auki – katso video
Metsäala oli luontainen valinta suunnistaja Valtteri Kinnuselle – ”Parhaimmillaan siinä työskennellään merkityksellisen asian parissa”
Retkeilijöiden taukopaikkoja ei karsita ainakaan vielä tulevana kesänä – uhka ei ole kuitenkaan kaikonnut
Eurovaaliehdokas Tiina Kyllönen haluaa ajaa nuorten asiaa ‒ ”Meidän pitää saada Euroopan unionista helposti kotiutettavaa rahaa nuorten hyväksi”
”Hirvi!” ja sitten rysähti – Pekka Ylitalo ja Tuula Paavola-Ylitalo kolaroivat ravireissullaan lähes kotiportilla
Nuori kajaanilaismuusikko pääsi kapellimestariksi vaativaan viihdekonserttiin, jossa tuolikin lähtee alta – ”Joka biisiin pitää skarpata”