Kotimaa

Mika ei onnekseen onnistunut itsemurhayrityksessään ja hänellä on painokas viesti itsemurhaa hautoville

Sunnuntaina vietetään itsemurhan ehkäisypäivää. Itsemurhaan liittyy edelleen häpeää, kieltämistä ja turhaa pelkoa.

Kokkolalainen Mika kertoo yrittäneensä itsemurhaa vuonna 2018. Entisen tyttöystävän ansiosta yritys ei kuitenkaan onnistunut. Tänä päivänä hän on kiitollinen siitä, ettei onnistunut. Elämä on pieniä onnistumisia täynnä ja nuoren miehen ajatuksiin ovat palautuneet tulevaisuuden haaveet.

Mika esiintyy haastattelussa vain etunimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi. Toimituksella on tiedossaan hänen henkilöllisyytensä.

Ymmärtääkseen Mikan koko tarinaa on lähdettävä liikkeelle lapsuudesta. Mika on syntyjään lähialueen maalaispitäjästä. Hän pohtii, olisivatko itsemurhaan liittyvät ennakkoluulot edelleen vahvempia maaseudulla kuin kaupungissa, jossa väkeä on enemmän eivätkä ”kaikki tunne kaikkia”.

Mika on kärsinyt herkästä mielestä aivan lapsesta. Hän luonnehtii itseään sinisilmäiseksi, kiltiksi ja hyväntahtoiseksi pojaksi, joka ei halunnut pahaa kenellekään eikä osannut puolustautua. Mika oli myös ujo. Juuri sellainen poika, joka helposti joutuu silmätikuksi.

Niinpä häntä kiusattiin esikoulusta saakka. Kun eskariryhmä jatkoi peruskouluun, koululuokassa olivat samat ja kiusaaminen jatkui. Aikuisiälläkään Mika ei osaa määritellä tiettyjä kiusaajajoukon johtajia, joita voisi halutessaan syyllistää jälkikäteen.

– Varmasti osalla oli esimerkiksi sellaiset kotiolot, että paha olo purkautui sitten koulussa kiusaamiseen, hän pohtii nyt.

Kiusaamiseen yritettiin puuttuakin, mutta Mika kokee, ettei siitä ollut kuin ehkä hetkellistä apua.

Vielä vuosien jälkeenkin Mikan on vaikea sanoittaa jo lapsena alkanutta masennusta. Puhuessaan tuosta ajasta hän kuvailee olotilaansa sumuksi. Pahan olon rinnalla kasvoi nuoren pojan syyllisyys. Hän koki olevansa pettymys niin vanhemmilleen kuin sisarilleen, kun koulusta ei tullut menestystä, ja peruskoulun jälkeen hän ei enää kyennyt jatkamaan ensin lukio-opintoja ja myöhemmin ammattiopintoja. Todellista syytä huonoon koulumenestykseensä hän ei koskaan kertonut kotona.

Mika yritti käydä lukiota jopa kolmeen eri otteeseen. Ensin kotikunnassaan, mutta se jäi lukiokokeiluista kaikista lyhimmäksi yritykseksi.

– Peruskoulun jälkeen lukio ei vain sujunut. Lintsasin tunneilta ja usein tunnilla päässä oli kuulokkeet. Olin huonossa kunnossa, paine onnistua tai epäonnistua kasvoi kasvamistaan ja romahdin jo parin kuukauden jälkeen. Tähän vaikutti myös läheisen ihmisen kuolema. Onneksi pääsin Kokkolaan nuorisopsykiatrian osastolle. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana en päässyt (itsenäisesti) ulos lainkaan, sillä minut määriteltiin niin itsetuhoiseksi, mitä olinkin.

Kokkolan psykiatrisella Mika vietti yhteensä puoli vuotta ja palasi sitten kotiin, ei kuitenkaan tervehtyneenä. Hän ei osaa sanoa hoitojaksostakaan mitään merkittävää, oikeaa lääkitystä etsittiin ja se oli tuskallista. Kesän jälkeen hän yritti uudestaan käydä lukiota toisella paikkakunnalla. Vuosi oli katastrofaalinen.

– Mukaan tulivat viina ja tupakka. Päästäkseen piireihin, oli oltava tietynlainen kuten käytettävä alkoholia. Sekoilin, ja on paljon sellaista, mitä en halua muistella.

Mika myöntää, että humala helpotti oloa ja ahdistusta, mutta vain hetkellisesti.

Lukion rehtoria Mika kiittää ymmärryksestä. Tämä näki, ettei nuorella yksikertaisesti ollut voimia käydä koulua, ja hän tuki päätöstä keskeyttämään opinnot.

Silti mieltä painoi yhä kasvava syyllisyys siitä, että hän oli jälleen pettymys kaikille: arvoton ihminen.

Tilastot osoittavat, että masennus ja alkoholi ovat vaarallinen yhdistelmä. Harkintakyky voi pettää ja erityisesti laskuhumalassa on vaarana päätös lopettaa oma elämä.

Nyt itsemurha ei enää vello mielessä. Mika sanoo olevansa onnellinen, että on elossa. Ei hän halua kuolla. Silti hän ymmärtää masentunutta Mikaa, jonka henkinen pahoinvointi oli kokonaan peittää alleen elämänhalun.

Tänä päivänä Mika toivoo enemmän asiantuntemusta terveydenhuoltoon. Hänen mielestään terveydenhuollossa tarvittaisiin vertaistukihenkilöitä, jotka ymmärtäisivät itsetuhoisuutta syvemmin.

Hän haluaisi toimia kokemusasiantuntijana, mutta vasta sitten, kun omat voivat riittävät. Nyt hän etenee pienin askelin, ja on armollinen itseään kohtaan. Kun Mieli ry etsi haastateltavia, hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi, koska haluaa kertoa elämän voittavan.

Aika parantaa on kulunut klisee, mutta juuri aikaa ja ymmärtävää tukea mielenterveysongelmista pitkään kärsinyt tarvitsee. Nyt 26-vuotiaana aikuisena Mikakin on ymmärtänyt, ettei hänellä teinivuosina ollut mitään mahdollisuutta kuntoutua puolessa vuodessa reippaaksi koululaiseksi. Kukaan sitä ei hänelle osannut kertoa. Niinpä Mika pyrki yhä uudelleen koulun penkille epäonnistuakseen yrityksissään; kolmannen kerran hän yritti aikuislukiota ja myös ammatillisia opintoja.

– Varmasti vanhemmat ajattelivat, että kun minulla on tekemistä, jää murehtiminen vähemmälle, mutta mieli ei parannu niin. Se vain kuormittui lisää. Jos on ollut ongelmia esikoulusta saakka, niin kuinka ne voisi esimerkiksi yhden kesän aikana nukkua pois?

Mika sanookin oppineensa aikuistuttuaan armollisuutta. Hän ei enää koe olevansa epäonnistunut tai perheen pettymys, vaan selviytyjä.

Mitä hän nyt haluaisi sanoa nuorelle Mikalle?

– Olet sinnikäs ja aikamoinen selviytyjä. Paljon olet kokenut ja kaikesta huolimatta suoritit peruskoulun!

Enää ei ole kiire. Mika muutti pysyvästi Kokkolaan ja kokee sen hyväksi ratkaisuksi. Pienin askelin hän ottaa elämäänsä haltuun.

– Lapsuuden soittokaveri muutti tänne ensin ja kannusti minua muuttamaan perässä. Olen hänelle kiitollinen ja sen monta kertaa myös ääneen sanonut.

Mika kohottaa kuntoaan, käy lenkeillä, hoitaa omat asiansa ja tekee ruokaa.

– Jos on päivä, etten jaksa, niin enää en kanna siitä huonoa omatuntoa, vaan haen kaupasta vaikka pakastepizzan. Olen oppinut, että en kuormita itseäni. Uskallan myös pyytää apua, ja kannustan siihen muitakin. Pyytäkää rohkeasti apua.

Kainuun Sanomat julkaisee itsemurhien ehkäisemiseen liittyvät artikkelit poikkeuksellisesti maksuttomana, jotta tärkeä aihe ja apu leviävät mahdollisimman laajalle.