Kainuun hyvinvointialueelta 150 000 euroa toiminta-avustuksia eri järjestöille – apua esimerkiksi työttömille, nuorille ja mielenterveyskuntoutujille
”Kohta joku huomaa, etten pysty tai kykene” – Tällainen on huijarisyndrooma, joka voi pahimmillaan estää uralla etenemisen
Krista Ohtosen perheelle on pyöritelty päätä ja mulkoiltu – kajaanilainen äiti kertoo arjestaan viiden nepsy-lapsen kanssa
Äidistä ja tyttärestä tuli läheisempiä näin yksinkertaisella mallilla – Etäohjaus on parantanut jo satoja suhteita
Nuorten mielenterveystarkastuksia kehittäneet kainuulaiset saivat kutsun Linnan juhliin: ”Aivan mieletön kunnianosoitus”
Jari Laurén asetti elämälleen vuoden takarajan ennen itsemurhaa – Kajaanissa nähtävä näyttely murtaa tabuja mielenterveysongelmista
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin