Kajaanilainen Janette Perhovaara sanoo, ettei työttömyydestä kehtaa ihmisille edes puhua – nyt hän iloitsee 52 työtunnista kuukaudessa
Lukijan mielipide: Työsuhdeturvan heikennysten haitat olisivat selvästi mahdollisia hyötyjä suuremmat
Pääkirjoitus: Avin tarkastajilla on nyt iso vastuu ulkomaisten marjanpoimijoiden työolojen valvonnassa
”On huomattu, että nousu työmarkkinoilla on alkanut” – Kainuun Duunitreffeillä oli kuhinaa jo ensimmäisellä tunnilla
Työllisyystuki leikattu puoleen ja palkkatuesta luovuttu –yhdistykset moittivat Kajaanin työllisyyspalveluja
Pertti Nurmi olisi voinut lopettaa työnteon jo yli 10 vuotta sitten – eikä ole yksin: "Ei minulla tahdo aika kulua, jos istun sohvannurkassa"
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Nuorten mielenterveystarkastuksia kehittäneet kainuulaiset saivat kutsun Linnan juhliin: ”Aivan mieletön kunnianosoitus”
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Kuuden ällän kirjoittamiseen tarvitaan paljon älliä ja kovaa työtä – Kajaanin lukiosta sellaisen paperin kuittaa tänä syksynä kaksi ylioppilasta