Vasemmistolta hyvää vappua ja rakkautta, mutta hallitukselle raippoja – Kansa täytti torin Kajaanissa
SDP: uusien valtuustopaikkojen näyttävä luottamustehtävien jaossa – ”Toki teemme vaalituloksen perusteella myös omia päätelmiä”
Katso video: riemu repesi ja huudot raikuivat – ennakkoäänten tuloksen kunniaksi SDP:n vaalivalvojaisissa suukoteltiinkin
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kiljunen pyytää itärajan avaamista vaatineita puheitaan anteeksi – "Tilanne koskettaa minua henkilökohtaisesti"
Paljon oikeita linjauksia, mutta rahoitus puuttuu – Kajaanissa puhuneen SDP:n Tytti Tuppuraisen mukaan itäisen ja pohjoisen Suomen ohjelmat uhkaavat jäädä korulauseiksi
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Jääkiekkoleirit palaavat Vuokattiin kesäkuussa – ”Pääasia on, että saamme nuorille pelaajille innostavan sekä monipuolisen leirin”