Kajaanilaislähtöisellä oopperalaulaja Suvi Väyrysellä merkityksellinen rooli Hannu ja Kerttu -oopperassa – ”Se oli mielestäni upea ja erilainen”
Luvassa klassikoita ja oopperahelmiä – Lapin sotilassoittokunta saapuu Helena Juntusen kanssa Kajaaniin
Suomussalmelaislähtöistä Osmo Tapio Räihälää hehkutetaan maailmalla – uutta kantaesitystä kuvaillaan lumoavaksi ja ilmaisuvoimaiseksi
Waltteri Torikka esiintyy Kuhmon Kamarimusiikissa 15 vuoden tauon jälkeen – kuuntele, kuinka hän laulatti ihmisiä torilla
Linnan juhlien konkarit Anu Komsi ja Sakari Oramo toivovat, että nuoret uskaltautuisivat yhä musiikkialalle – Katso videohaastattelu
Isfåglarna-oopperan ohjaaja totesi, ettei esitystä voi tehdä ilman koreografia – laulajat panee liikkumaan kajaanilainen Sonja Pakalén
Ilmari Kianto oli 30-vuotisen selibaattinsa jälkeen pahennusta herättänyt polyamorikko, korpikirjailija ja kosmopoliitti
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Itsepalvelu kauppaostoksilla kasvaa Kainuussa – nyt myös Lidl toi skannaamisen Kajaaniin ja Sotkamoon