Aira Knutars, 68, on ollut SM-kisoissa voittamaton jo 24 vuoden ajan – ennätysjahti motivoi rautarouvaa edelleen: ''Aikoinaan en osannut ajatella pääseväni tällaisiin saavutuksiin''
Sotkamon Visan Emilia Haatajalle EM-hopeaa varustevoimanostossa – Haataja päätti pitkän arvokisamitalittoman kauden kainuulaisessa yleisen sarjan voimanostossa
Reidar Särestöniemen maalaus myytiin hiljattain 200 000 eurolla – nyt hänen taidettaan on nähtävillä Vaalassa
Koirankasvattajille tulossa kymmenien tuhansien jäännösveroja ja jopa rikosprosesseja – verottajan laintulkinnan muutos suututtaa kainuulaisia kasvattajia
Terrafamella tapahtuneen työtapaturman käsittely palautui hovioikeudesta käräjäoikeuteen – työntekijän käsille suihkusi 100-asteista kemikaalia
KPK joutui pettymään tuomioiden käännyttyä vastustajalle – ”En ole ikinä jättänyt tuomaria kättelemättä, mutta tällä kertaa sen tein”