Sakset seis ja sassiin – kulttuurikansalaiset kantoivat Raatihuoneentorilla kylttejä ja huolta tulevasta
Näyttelijät jalkautuivat Kajaanissa keräämään nimiä kulttuuria puolustavaan adressiin – ”Leikkaukset koskettavat kaikkia”
Muusikko Jukka Pesonen muutti Ouluun, mutta muistaa Kajaanin vahvuuden: ”Luonto ja kiireettömyyden tuntu”
Kainuun kulttuuriväki virittelee lobbausreissua Helsinkiin: Perusoikeus kulttuuriin kuuluu myös maakuntiin
Vihreiden Karoliina Kuvaja: kulttuuri on tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys – pelkona on, että paikallinen ja rohkea taide nitistetään hengiltä
Kulttuurialalle suunnitellut leikkaukset lähes puolittuivat budjettiriihessä – järjestöt eivät kuitenkaan vielä huokaise helpotuksesta
Lukijan mielipide: Taiteen ja kulttuurin leikkaukset uhkaavat alueellista tasa-arvoa ja sisäistä turvallisuutta
Unelma muuttui painajaiseksi: Ari Morkon talo purkukuntoon vesivahingon takia — ”Haju voimistui ja voimistui, me ajateltiin, että ei täällä voi olla”
Robotit alkavat kuljettaa ruokaostoksia Kajaanissa ensi maanantaista lähtien – mitä robotin säiliöön mahtuu?
Talkooväki kunnosti jäiden kurittaman Ärjän laiturin - ”Oulujärven vesistömatkailun olosuhteiden kehittäminen on tärkeä tavoite veneilyseuroille”
Näin saat kukkaloiston koko kesäksi - Lue puutarha-asiantuntijan vinkit kesäkukkien valintaan ja hoitoon