Laadukas valmennus ja ripaus lahjakkuutta – kajaanilainen Sampo Voutilainen nousi vuodessa pistooliammunnan huipulle
Juha Miedon sadasosatappio 46 vuotta sitten on kajaanilaisen Ari Kajanuksen ensimmäinen olympiamuisto – odotukset tuleviin kisoihin matalalla
Kyläläiset puolustivat hoitokotia kovassa pakkasessa Kajaanin Vuolijoella – ”Aluehallituksen päätös on selkeästi osa näivettämiskehitystä”
Palohälytys keskeytti jääkiekko-ottelun Kajaanissa – tässä syy, miksi naapurissa olevalta pelastuslaitokselta vei 20 minuuttia saapua paikalle
Timo Karppinen on työskennellyt Kajanuksessa hotellin avajaispäivästä lähtien – ”Murheet ovat yleensä unohtuneet tuossa ovella”
Auto syttyi tuleen Kajaanissa, mutta asukkaan kolaama lumivalli esti paloa leviämästä viereiseen taloon
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”