Paikallisuutiset

Kainuun hyvinvointialueella on 30 miljoonaa euroa alijäämää viime ja toissa vuodelta. Tänä vuonna suunta on kääntymässä. Alijäämät on silti katettava. Kuva vuodelta 2020, ennen vanhan sairaalan purkua. Kuva: Juha Neuvonen / Arkisto

Ostot yliopistosairaalasta ja hoitovelka nakersivat ylijäämää – aluevaltuusto saa esityksen ensi vuoden paremmista luvuista

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun hyvinvointialueen taloudesta on tulossa tänä vuonna hieman ylijäämäinen. Aluehallitukselle tällä viikolla annettujen tammi–lokakuun tietojen mukaan ylijäämää on syntymässä puoli miljoonaa euroa.

Talousarviossa ylijäämäksi odotettiin neljää miljoonaa euroa. Tavoitteesta jäämistä selittävät esi

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä