Paikallisuutiset
Kajaanin jättävä kaupunginjohtaja kertaa pitkän uransa vaiheita – Jari Tolonen Loiste-kaupoista: "Maksoivat niin hirvittävän hyvän hinnan"
Kajaanin pitkäaikaisen kaupunginjohtajan Jari Tolosen virka päättyy lauantaina. Hänen aikanaan Kajaanin talous on kääntynyt noususuuntaan ja kaupunkiin on syntynyt jopa uusi toimiala. Kaupungin hän jättää luottavaisin mielin seuraajilleen.
Jari Tolosen pitkä pesti Kajaanin kaupunginjohtajana päättyy helmikuun viimeisenä päivänä. Tolonen on pysynyt toimessaan 16 vuotta ja kahdeksan kuukautta, mutta hän irtisanoutui viime vuoden lopulla. Fiilikset ovat nyt helpottuneet ja rauhalliset, hän toteaa.
Ajatus irtisanoutumisesta syntyi jo kaksi