Kajaanin kolmas Big Friday -yritystapahtuma ajattelee ja unelmoi isosti – "Ei tarvitse pönöttää eikä tärkeillä!"
Kajaanissa kasvaneen Aki Komulaisen perhe elää metsästyksestä ja liikkuu moottorikelkalla, koska Alaskassa teitä ei juuri ole
Miljoonatuloihin yltänyt ravintoloitsija Jouni Lanamäki ei juo, mutta haluaa tarjota palveluja muille – "Totta kai haluan maksaa veroja syntymäkotikuntaani"
Sambialaisten hoitajien siirtyminen Satakuntaan ihmetyttää hankkeen ohjausryhmässä, KAMKin rehtorin mielestä hanke onnistui
"Alan pikkuhiljaa olla valmis", sanoo sukupuolensa korjannut, Puolangalla kasvanut Elena Vikström – somevaikuttajalla on ollut pitkä matka omaksi itsekseen
Aikuiset-sarjan työryhmä oli kuin hyvä ystävyyssuhde – "Siinä porukassa oli alusta asti hyvä olla, yhteinen hype"
Kajaani Dance Festival palaa Kaukametsään – Minna Tervamäki esiintyy ja ohjaa työpajoja, joissa käsitellään tanssijan henkisiä voimavaroja
Missä on Vuokatti? Vieläkö se ja se asuu Puolangalla? – Matkamessujen Arctic Lakeland -osastolla kuullaan monenlaisia kysymyksiä, mutta eniten kiinnostavat retkeilyreitit ja latukartat
Paltamon hotelli-ravintolan purkutyömaa on herätellyt muistoja – "Moni on kertonut, kuinka on vaikka tavannut siellä tansseissa puolisonsa"
Sotkamon Jymyn täsmähankinta sukelsi viime kaudella syviin vesiin – joukkuekaveritkaan eivät aavistaneet, millaista taakkaa mailataituri kantoi: ”Kerron tämän nyt ensimmäistä kertaa julkisesti”
Kajaanilaisen Sabbagh Marketin yrittäjä: Suomi ja Kela ovat kuin äitejä – ”Tulee aika, kun lapsen täytyy kannatella äitiään”
Kajaanilainen yksinhuoltaja Heli Heikura ei vielä tiedä, joutuuko hän pian maksamaan Niilon hoidosta – ”Siihen on jatkossa ehkä varauduttava”
Tasoristeyksiä pois Kontiomäki–Pesiökylä-radalla, luvassa korvaavia teitä, varoituskelloja, puomeja, sekä kevyelle liikenteelle yksi uusi tasoristeys – tässä lista
Alkavatko uuden päävalmentajan opit jo purra? KS Live näyttää Kajaanin Hakan sarjapistejahdin suorana lauantaina
Itärajalla ei ole viitteitä, että Venäjä järjestäisi maastorajalle turvapaikanhakijoita ‒ Kainuun rajavartiosto tiivistää yhteydenpitoa rajan asukkaisiin