Ei tullut pettymystä vaan valtakunnallinen menestys – näin Puolangan pessimistien kiertueshow otettiin vastaan ”Suomen Samoalla”
Ski Jyväskylä puhdisti palkintopöydän Hopeasomman sprintissä – Monilahjakkuus Kasper Ekonoja hiihtää vahvaa kilpailukautta
”Meillä on nyt vauhti päällä”, kertoo Pölkyn Kajaanin sahan tehdaspäällikkö – tältä näyttää täysin uusitussa laitoksessa
Suomussalmen nuoret veivät voiton NouHätä!-aluekilpailussa – edustavat Kainuuta valtakunnallisessa finaalissa
Hotelli Valjuksen laajentamishanke sai poikkeamisluvan – Arola katoaa Kauppakadun puolelta ensi viikolla
Revontulien katselutasanne Paltaniemellä on avattu – rantapolulta voi bongailla luonnonilmiöitä turvallisesti ja ilman valosaastetta
Kajaanista Pariisin Moulin Rougeen edennyt Mikko Hammarén teki huikean uran tanssijana – nyt hän nauttii työstään taksinkuljettajana
”Ei haluta ammattikorkeakoulujen saneeraajiksi vaan kehittäjiksi” – Itä-Suomen yliopisto haluaa Kajaanin lisäksi kaksi muutakin ammattikorkeakoulua
Koulujen lakkautukset ja muut sopeuttamisen keinot purevat: Kajaanin kaupunki pääsi 4,5 miljoonaa euroa plussan puolelle
Ei tullut pettymystä vaan valtakunnallinen menestys – näin Puolangan pessimistien kiertueshow otettiin vastaan ”Suomen Samoalla”