Kolumnit
Kolumni: Paltamon Paukusta Puolangan Pamaukseen
Kainuussakin on herätty siihen, että paisuvaan puolustusteollisuuteen pitäisi päästä heti mukaan. Näin uutisoi Kainuun Sanomat kuluvan vuoden alkajaisiksi.
Jotta Kainuun kansan uuden uljaan leipäpuun kasvatus ei jää puolitiehen, mahdollisuuteen on tartuttava yhtä rivakasti kuin Lalli kirveeseen. Nyt