Urheilu
Anne Turuselle Kuninkuusraveista valmentajauran suurin onnistuminen: ”Hevonen on ollut ihan uskomaton”
Kuninkuusravien pääkilpailuissa ei ollut kainuulaisia mukana, mutta oheislähdöissä tuli komea onnistuminen. Kajaanilaisen Anne Turusen valmentama Fellaini Zet voitti lämminverihevosten kolmen kilometrin kilpailun pienenä yllättäjänä.
Ravikuningattareksi seppelöitiin sunnuntaina äänekoskelaisen Harri Kotilaisen valmentama Lumi-Oosa ja kuninkaaksi oriveteläisen Petri Laineen Parvelan Retu.
Kouvolan Kuninkuusraveissa ajettiin kolmen päivän aikana yhteensä 33 lähtöä, joista pääkilpailuihin kuului kuusi, joten monelle muullekin oli ta