Paikallisuutiset

Aseen hihnassa vikaa, kädet täynnä ja liukastuminen pimeässä – Puolustusvoimien turvallisuustutkinta rynnäkkökiväärin vahinkolaukauksesta Vuosangassa valmistui

Onnettomuudessa loukkaantui viime vuoden tammikuussa yksi Maanpuolustuskorkeakoulun kadetti Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueella. Kuva: Martti Huusko/arkisto

Vahingossa lauenneen rynnäkkökiväärin luoti osui Maanpuolustuskorkeakoulun kadettia ylävartaloon. Tutkinnan mukaan palveluksen vaaroja ei täysin tunnisteta.

Puolustusvoimien harjoituksessa Kuhmon Vuosangassa tapahtuneen ampumaonnettomuuden turvallisuustutkinta on valmistunut, kertoo Puolustusvoimat.

Yksi tutkinnan johtopäätöksistä on, että aiemmin havaittuja turvallisuusongelmia ei usein käsitellä esimerkiksi ampumaharjoituksen eri puhutteluissa tai harj

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä