Kotimaa

Aurora Airaskorpi jätti palkkatyönsä ja sai tilalle vapauden – "Olen saanut arkeeni syvyyttä, eikä minulla ole mitään tavoitteita laajentaa yritystoimintaani"

Itsensä työllistävien määrä kasvaa, mikä tuo paineita ratkaista heidän sosiaaliturvaansa liittyvät ongelmat. Tyypillinen itsensätyöllistäjä on eläkeiässä oleva asiantuntija, joka jatkaa työuraansa yrittäjänä.

Aurora Airaskorpi oli tehnyt viestintä- ja media-alan töitä opiskeluvuosista lähtien. Viime vuoden kevääseen asti hän työskenteli viestintätoimiston luovana johtajana.

Työ itsessään oli kiinnostavaa ja antoisaa, mutta hän kaipasi yhä enemmän vapautta määritellä itse, miten käyttää aikaansa työhön ja vapaa-ajan projekteihin.

Koska hän halusi tehdä arjessaan monipuolisesti eri asioita, palkkatyö ei enää sopinut siihen kuvioon.

– Vuosien aikana minulle oli kertynyt paljon työn ulkopuolisia sivuprojekteja ja minusta alkoi tuntua, että 40 tuntia viikossa vain yhdelle työlle oli liikaa. Elämässäni oli niin paljon muutakin, mitä haluaisin tehdä, hän perustelee.

Oli siis aika tehdä päätöksiä ja muuttaa oman työuran suuntaa. Hän pyysi esimiehensä palaveriin ja irtisanoutui luovan johtajan työtehtävästä.

– Päätös ei syntynyt hetkessä. Olin kuitenkin saanut riittävästi kokemusta työelämästä ja kokeillut erilaisia työaikajärjestelyitä. Tiesin, ettei tilanne muuttuisi, vaikka vaihtaisin työpaikkaa. Uudessa työpaikassakaan en saisi yhtään enempää aikaa tehdä itselleni kiinnostavia sivuprojekteja, hän sanoo.

Lopulta päätös oli helppo. Irtisanoutumishetkellä hänen taloudellisena turvanaan olivat säästöt sekä sovittuja töitä kolmen kuukauden ajaksi.

– Sen jälkeen työt ovat edenneet omalla painollaan. Olen saanut uusia asiakkaita ilman, että minun on tarvinnut tehdä hirveästi myyntityötä. Tähän on vaikuttanut se, että minulla oli valmiina verkostoja ja yrityksen perustamiseen liittyvä byrokratia oli jo tehty, koska olin tehnyt aiemmin osa-aikaisena yrittäjänä joogaopettajan töitä, Airaskorpi sanoo.

Yksinyrittäjä vai itsensätyöllistäjä?

Itsensätyöllistäjät on ryhmä, jonka määritteleminen yksiselitteisesti on vaikeaa, vaikka suurin osa suomalaisista yrityksistä on yhden ihmisen pyörittämiä yrityksiä.

Karkeasti määriteltynä itsensätyöllistäjien alle voidaan lukea yksinyrittäjät, osa-aikaiset kevytyrittäjät, verokortilla työskentelevät freelancerit sekä apurahalla työskentelevät tutkijat tai taiteilijat.

Tähän ryhmään kuuluvat myös ne, jotka saavat tuloja sekä yrittämisestä että palkkatöistä.

Tilastokeskus puolestaan määrittelee itsensätyöllistäjät siten, että saman termin alle kuuluvat kaikki muut yksinyrittäjät paitsi maatalouden yrittäjät.

– Itsensätyöllistäjät ovat terminä epäselvä ryhmä, ja juuri siksi heistä pitäisi puhua enemmän. Itsensätyöllistäjä joutuu varautumaan siihen, että hän tietää työelämän byrokratiasta enemmän kuin hänen asioitaan hoitava viranomainen, Airaskorpi summaa kokemuksiaan.

Aurora Airaskorpi saa nykyään tuloja useista eri lähteistä kuten kirjoittamisesta, valmentamisesta ja joogaopettajan työstä. Hänen mukaansa itsensätyöllistäjät ovat "mähmäinen" ryhmä, jonka asemasta pitäisi puhua nykyistä enemmän. Kuva: Mauri Ratilainen

Itsensätyöllistäjille kuvaavaa on sekin, että he toimivat usein muun muassa asiantuntijoina, konsultteina tai tekevät erilaisia töitä kulttuuri- ja media-alalla. Myös palvelu- ja rakennusalalla on huomattavan paljon itsensätyöllistäjiä.

Osa pärjää hyvin, osa elää köyhyysrajalla

Työelämätutkija Arja Haapakorven mukaan itsensätyöllistäjät ovat hyvin polarisoitunut ryhmä.

Osa heistä tulee taloudellisesti hyvin toimeen. Osa elää köyhyysrajan tuntumassa, kun omasta työstä saatavat tulot ovat pienet.

– Osa itsensätyöllistäjistä on korkeasti koulutettuja erityisasiantuntijoita, joiden tulot ovat hyvät. Heillä on työkokemusta, verkostoja, itseluottamusta ja usein sellaista erityisosaamista, jolle on kysyntää.

– Toisessa ääripäässä ovat ne, joiden tulot ovat hyvin pieniä, dosentti, yliopistotutkija Haapakorpi Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksesta sanoo.

Itsensätyöllistämisestä puhutaan julkisuudessa usein kahdella tavalla: kyse on joko pakkoyrittäjyydestä tai rohkea veto jättää palkkatyö taakseen ja lähteä kohti uusia seikkailuja.

Haapakorven mukaan itsensätyöllistämisestä puhutaan julkisuudessa usein kahdella tavalla: kyse on joko pakkoyrittäjyydestä tai rohkea veto jättää palkkatyö taakseen ja lähteä kohti uusia seikkailuja.

Tutkija on huomannut senkin, että usein keskusteluista jää pois se, millä tavalla nämä ihmiset tulevat toimeen ja mistä heidän elantonsa koostuu.

– Taloudellinen selkänoja on todella tärkeä asia, ja siitä pitäisi puhua enemmän. Myös se pitäisi sanoa ääneen, että yrittäminen sopii toisille, mutta ei välttämättä kaikille, hän sanoo.

Eläkeläisten tulolähde

Itsensätyöllistäjien määrä on kasvanut koko 2000-luvun alun. Ehkä yllättävää on se, että eniten itsensätyöllistäminen on lisääntynyt yli 65-vuotiaiden ikäluokassa.

– He voivat olla tilanteessa, jossa oma työura on tehty asiantuntija-ammatissa ja eläköitymisen jälkeen jatketaan konsulttina. Usein kyse on pienimuotoisesta yrittäjyydestä ja työtunnit eivät ole suuria, Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela sanoo.

Toinen tyypillinen joukko ovat noin kymmenen vuotta työuraa tehneet aikuiset, jotka ovat hankkineet ammattitaitoa, osaamista ja itseluottamusta.

Yrittäjyyteen heitä voi ajaa kokemus siitä, että työelämässä pärjää ja oman toiminimen kautta saisi itsenäisemmän työn, ja jopa paremmat tulot.

Osalla kyse voi olla sattumien kautta yrittämiseen ajautumisesta, ja tähän voi vaikuttaa se, ettei sopivaa palkkatyötä ole saatavilla.

– Hyvät tulot onnistuvat, jos pystyy tuottamaan tehokkaalla työtavalla lisäarvoa ja omaa jotain eritysosaamista, jolle riittää kysyntää.

– Kaikille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Kuljetusalan ammattilainen ei voi vaikuttaa tuloihinsa, vaikka ajaisi rekkaansa kuinka tehokkaasti, Sutela sanoo.

Tilastokeskuksen mukaan itsensätyöllistäjinä työskentelee noin 180 000–200 000 henkilöä.

Kaikkiin työllisiin suhteutettuna määrä on vielä pieni, noin kuutisen prosenttia, mutta yrittäjien ryhmässä itsensätyöllistäjät ovat suurin ryhmä.

– Itsensätyöllistäjät ovat kasvava joukko, joten yhteiskunnassa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten heidän sosiaaliturvansa hoidetaan.

"Yrittäjyyttä tutkiessamme olemme törmänneet käsitteeseen vahinkoyrittäjä. Työnhakijaksi ilmoittautunut ihminen katsotaankin yrittäjäksi, vaikka hän ei itse ole ajatellut olevansa sitä."

– Tilanteet voivat olla hyvin epäselviä varsinkin silloin, jos ihminen tekee työtä sekä yrittäjänä että palkansaajana. Yrittäjyyttä tutkiessamme olemme törmänneet käsitteeseen vahinkoyrittäjä. Työnhakijaksi ilmoittautunut ihminen katsotaankin yrittäjäksi, vaikka hän ei itse ole ajatellut olevansa sitä, Sutela lisää.

Omasta työajasta oltava tarkka

Irtisanoutumisen jälkeen Airaskorpi on työskennellyt vapaana kirjoittajana, työelämävalmentajana ja joogaopettajana.

Airaskorpi työskentelee pääasiassa kotona, mutta joskus hän tekee töitä kahviloissa ja yhteistiloissa. Yrittäjyys on tuonut hänelle enemmän aikaa paneutua siihen, mitä hän tekee ja mistä hän haluaa kirjoittaa. Työelämään liittyvät kysymykset ovat hänelle tärkeitä. Kuva: Mauri Ratilainen

Hän on saanut aiempaa enemmän aikaa omille luoville projekteille, joihin hän voi tarttua nopeasti. Tuntimäärissä hän tekee yhtä paljon töitä kuin aiemminkin, mutta huomattavasti löysemmällä rytmillä.

Leppoisempi työarki on vaatinut pitämään kiinni omista rajoistaan ja sanomaan tarvittaessa myös ei.

– On yrittäjiä, jotka tekevät töitä joka päivä. Itse tarvitsen ainakin yhden kokonaisen vapaapäivän, ja viikollakin teen usein lyhyempiä työpäiviä. Uusi leppoisampi työtapa on myös vaatinut sen hyväksymistä, että on aivan ok aloittaa työpäivä puolelta päivin ja rajaamaan sitä, mitä töitä ottaa ja mitä ei.

Riittää, että tulee toimeen

Airaskorpi on pohtinut palkkatyön roolia ja palkkatyöhön liittyvä oletuksia tuoreessa kirjassaan Vapauden tavoittelijat – miksi haluamme irti palkkatyöstä?

Se on teos, jossa kyseenalaistetaan monet palkkatyöhön liittyvät itsestäänselvyydet. Miksi töitä tehdään viisi päivää viikossa, eikö neljä päivää olisi aivan riittävästi?

Miksi työtä on tehtävä aina vain enemmän ja tehokkaammin? Onko työelämän tarkoitus vain kasvattaa ja tuottaa enemmän tulosta?

"Aloin vaatia työelämältä enemmän sen sijaan, että alistuisin sen sääntöihin", Aurora Airaskorpi kirjoittaa kirjassaan Vapauden tavoittelijat. Hänelle menestys tarkoittaa sitä, että hän voi itse valita, miten aikansa käyttää. Kuva: Mauri Ratilainen

Airaskorven mielestä monet nykyiset palkkatyön lainalaisuudet eivät vain toimi. Äärimmilleen tehostettu työ ei tuota luovuutta eikä anna mahdollisuutta tehdä omaa työtehtäväänsä keskittyneesti, mikä voisi taas johtaa parempiin lopputuloksiin.

Palkkatöissä työaika valuu erilaisiin palavereihin ja jatkuvasti pimputtavien kanavien seuraamiseen.

– Olen saanut arkeeni ja ajatuksiini sellaista syvyyttä, jota palkkatyössä on vaikea saada. Olen nauttinut yrittäjyydestä, mutta minulla ei ole mitään tavoitteita kasvaa tai laajentaa toimintaa. Minulle riittää se, että pakka pysyy kasassa ja saan riittävän toimeentulon itselleni.