Kolumnit

Kuva: Inka Hurskainen

Eduskunnasta: Itsenäisyyden juhlaa

Olen viime aikoina pohtinut paljon suomalaisuutta ja sen ulottuvuuksia.

Suomalaisuuden kansallisromanttista ihannekuvaa ja kulttuuria alettiin määrätietoisesti rakentamaan 1800-luvulla. Identiteettimme alkoi muodostua ammentaen elementtejä luonnostamme, historiastamme sekä kansanperinteestämme.

Kaikkien värikkäiden vaiheiden jälkeen meillä on oma valtio, laki, eduskunta, koululaitos, kulttuuri ja tärkein – itsenäisyys. Edelleen 2020-luvulla, osana Eurooppaa, nämä ovat tärkeitä elementtejä, joita vaalia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksen vuoksi on erityisen tärkeää vahvistaa kansalaistemme yhtenäisyyden tunnetta.

Suomen itsenäisyys merkitsee minulle paljon.

Isovanhempieni tarinat ja sotaveteraaniemme muistelmat taisteluista itsenäisyytemme puolesta ovat luoneet minulle monipuolisen kuvan siitä, mitä itsenäisyyden saavuttaminen vaatii – yhtenäistä tahtoa!

Kokemukset ulkomailla matkustaessani ja työskennellessäni ovat opettaneet minulle, miten puolestaan itsenäisyyden hauras läsnäolo tai puute vaikuttavat kansaan sekä maan tunnelmaan.

Se aiheuttaa epävarmuutta ja turvattomuutta, sodan pelkoakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksen vuoksi on erityisen tärkeää vahvistaa kansalaistemme yhtenäisyyden tunnetta.

Venäjän viimeaikaiset toimet rajamme tuntumassa ja jatkuva moniulotteinen vaikuttaminen aiheuttavat mielissämme levottomuutta.

Maamme hallitus pitää tilannetta vakavana ja toimii taukoamatta turvallisuudestamme huolehtien.

Oman maanpuolustuskykymme sekä NATO:n läsnäolon ansiosta meillä on yksi maailman vahvimmista puolustuskoneistoista suojanamme ja tilanteemme on edelleen turvallinen ja vakaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Itsenäisen Suomemme 106. merkkipäivä lähestyy.

Tänä vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja tohtori Jenni Haukio ovat kutsuneet myös meidät kansanedustajat juhlistamaan itsenäisyyttämme presidentinlinnaan.

Kutsua lukiessa tuntuu niin uskomattomalta, kiitolliselta ja nöyrältä. Tavallaan hämmentävältäkin.

Olen tehnyt useita vuosia politiikkaa kainuulaisten yhteisen hyvän eteen. Polkuni on ollut vaiherikas ja välillä kivikkoinenkin, mutta ansiostanne kovin antoisa.

Olen saanut kohdata kanssanne monenlaisia kainuulaisia kohtaloita ja on hienoa, että parempaan elämään luottaen olette minut eduskuntaan äänestäneet ja matkaani politiikan saralla edistäneet, kannustaneet.

Jos olen jossain huono, niin ottamaan vastaan kiitoksia, kunnianosoituksia tai tällaisia. Minua ei ole opetettu siihen, että saisin olla onnistunut tai ylpeä saavutuksistani.

Se on ollut työn ilo, minkä pitää riittää ja sillä selvä. Siispä olen harvoin ottanut täyden ilon irti onnistumisistani, saatikka juhlinut oikein kunnolla, antaen itselleni luvan nauttia.

Tein sen kerran, vaalivalvojaisissani. Juhlin siellä sydämeni kyllyydestä kaikki rästiin jääneetkin etapit, kuten valmistujaiseni, avioliittoni, avioeroni, lasteni syntymät, armeijan käynnin ja eduskuntaan pääsyni sekä tärkeitä ystävyyksiäni. Se oli huikeaa!

Nyt kun tuonne Linnanjuhliin on kutsu käynyt, niin menemme sinne hyvillä mielin yhdessä naisystäväni kanssa.

Ansiostanne pääsemme arvokkaasti edustamaan Kainuuta sekä juhlistamaan maailman rakkaimman ja parhaimman kotimaamme Suomen itsenäisyyttä. Menneiden sukupolviemme perintöä ja uhrauksia kunnioittaen.

Juhlikaamme siis itsenäisyyttämme joka päivä, sillä se on arvokkainta mitä meillä on!

Mikko Polvinen

Kirjoittaja on kuhmolainen kansanedustaja (ps.).

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä