Mielipiteet
Eduskunnasta: Jonot pois Kela-korvauksella?
Hoitojonot lyhenevät toimintoja kehittämällä ja kohdentamalla riittävät resurssit; siirtämällä resursseja toiminnan sisällä, käyttämällä taloudellisia kannustimia palkkauksessa, teettämällä suunnitellusti vapaaehtoisia, rahallisesti kannustettuja ylitöitä eli lisätyötä, hankkimalla ostopalveluja toiselta julkiselta työnantajalta, yksityissektorilta tai käyttämällä palveluseteliä.
Hallitus on päättänyt palauttaa yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin rahoitusta ja siten luoda kokonaan uudenlainen Kela-korvausten malli, jolla jonoja puretaan.
Sitenkin jonot lyhenevät, mutta paras malli se ei ole.
Minua ei hierrä, että esittäjänä on oikeistohallitus, sillä löytyy toimivampiakin keinoja, jos 350 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa on käytössä.
Suomen Lääkäriliitto oli samoilla linjalla, tiedote (19.6.2023): ”Hallitus pyrkii purkamaan hoitojonot kertaluontoisella panostuksella Kela-korvauksiin. Lääkäriliitto kiittää pyrkimyksestä ratkaista ongelma, mutta ehdottaa, että panostus toteutettaisiin hyvinvointialueiden kautta.”
Hallitus leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta. Julkisesti rahoitettua terveydenhuoltoa heikennetään, myös hyvinvointialueiden mahdollisuutta ostopalveluiden hankkimiseen.
Hyvinvointialueilla on kuitenkin edelleen lakisääteinen palveluiden järjestämisvelvollisuus.
Samaan aikaan haetaan myös hoitotakuun vesittämistä, eli ei toteuteta viikossa lääkärille -takuuta, vaan tätä lievempi kahden viikon malli. Huononnetaan julkisia palveluja.
Sairausvakuutusmalli ei mahdollista lainkaan hyvinvointialueiden oman henkilöstön lisäämistä ostopalveluiden ohella, vaan rahoitus kohdennetaan kokonaan yksityisille.
Potilaiden hoidosta tulee satunnaista, mikä merkitsee tehottomuuden lisääntymistä. Hoidon jatkuvuus ei parane. Vaikutus hoitotulokseen ja laatuun on iso.
Yhteys neuvolajärjestelmään ja kouluterveydenhuoltoon heikkenee, mikä on ristiriidassa hallituksen itsensä tavoitteleman ennaltaehkäisyn vahvistamisen kanssa.
Jonohaasteen voisi hoitaa kokonaisuutena järkevämmin lisäämällä rahoitusta hyvinvointialueilla ja pitämällä viikon hoitotakuun voimassa.”
Maan eri osissa yksityissektorin kapasiteetti on aivan erilainen. Työvoimaa siirtyy hyvinvointialueilta yksityisille, millä pahennetaan entisestään henkilöstövajetta.
Jonohaasteen voisi hoitaa kokonaisuutena järkevämmin lisäämällä rahoitusta hyvinvointialueilla ja pitämällä viikon hoitotakuun voimassa.
Niiden yhdistelmällä perusterveydenhuolto vahvistuisi ja hoitojonot poistuisivat. Ja yksityiset ostopalvelut olisivat osa tätä mallia.
Etuna Kela-korvauksella puljaamiseen on se, että yhteys muuhun sosiaali- ja terveydenhuoltoon säilyy.
Merja Kyllönen on vasemmistoliiton kansanedustaja Suomussalmelta.