Kolumnit

Eduskunnasta: Suomen talous hyvässä kasvussa

Kuluvan kesän aikana olemme saaneet nauttia lämpimästä, jopa helteisestä kesästä. Ei ole tarvinnut haikailla Kreikan tai Thaimaan lomakohteisiin. Lämpöä on ollut aivan riittävästi myös kotimaan kamaralla.

Kotimaan matkailu on näkynyt vilkkautena liikenteessä sekä myös majoitus- ja retkeilykeskuksissa.

Tämä kesä on ennen kaikkea nostanut matkailijoissa kiinnostusta luontomatkailuun. Suomen kansallispuistot ovat olleet mielenkiinnon kohteina aina ruuhkiin asti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois-Suomessa on kansallispuistoja, joista monellakaan kansalaisella ei ole ollut aikaisempaa käyntikokemusta.

Kotimaan matkailu on ollut tervetullut piristysruiske yrityksille, jotka ovat olleet osin koronaepidemian aiheuttamassa ahdingossa.

Ulkomaisten matkailijoiden puutteesta kärsivä Suomi on saanut kotimaan matkailijoiden toimesta korjausta taloudelliseen tilanteeseensa.

Kotimaan matkailun merkitys on Suomen talouden kannalta ollut todella tarpeellinen ja merkittävä yritysten tulevaisuudenuskon kannalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt on moni jo kesälomansa viettänyt ja voi virkistyneenä käydä kiinni työnsyrjään.

Koronaepidemian takia lomautetut voivat toivon mukaan jo palata työpaikoilleen.

Ja toivoa sopii, että työttömätkin pääsevät nauttimaan työn tuloksista ja sen tuomasta hyvinvoinnista.

Valtakunnan muutamilla alueilla on jo saavutettu 75 prosentin työllisyysaste, mikä on hallituksen tämän vaalikauden tavoite. Näillä alueilla, missä työllisyysasteen nousu on ollut hyvää, podetaan jo työvoimapulaa, varsinkin osaavan työvoiman osalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Työvoiman saatavuus on ongelma, johon on reagoitava nopeasti. Yritykset ovat menneiden vuosien aikana tottuneet työvoimareserviin, on voitu ottaa henkilökuntaa, kun siihen on esiintynyt tarvetta.

Nyt tilanne on muuttunut, ei ole mistä ottaa ja ihmisiä joudutaan kouluttamaan varsinkin erikoisaloille.

Hallitus on tehnyt toimenpiteitä, joilla parannetaan koulutusta. Nuoria pidetään mukana yhteiskunnan rattaissa sekä pyritään saamaan koulutuksella osaamista, jota nykypäivänä tarvitaan työssä kuin työssä.

On myös tullut yrityksiltä vaateita erilliskoulutustarpeista, joihin hallituksen tulee vastata ja näin pystymme edelleen nostamaan työllisyysastetta. Kainuu on erilliskoulutusten osalta yksi sitä tarvitsevista maakunnista.

Talouskasvua ei pidä millään tavoin lähteä taannuttamaan, vaan luoda lisää uuden kasvun mahdollisuuksia kaikille aloille.

Meillä on Pohjois-Suomessa paljon hyviä hankeaihioita, joilla pystymme omalta osaltamme vaikuttamaan talouden positiiviseen kasvuun. Tarvitaan vahvaa tulevaisuudenuskoa ja hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Kirjoittaja on sosiaalidemokraattien kansanedustaja Kajaanista

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä