Viihde

Eino Ruutsalo ui tiistain elokuvassaan Ranskan aaltoon

Viheltäjät

Ti 11.10. Yle Teema & Fem klo 22.05

*** Viikko sitten tällä ohjelmapaikalla esitettiin Aki Kaurismäen Boheemielämää (1992), suomalaisen ohjaajan näkemys ranskalaisista taiteilijapiireistä. Eino Ruutsalon elokuvassa tehtiin vähän samoin melkein kolme vuosikymmentä aiemmin. Turussa syntynyt, mutta Ranskassa varttunut Michel Strasberg esittää Pierreä, joka muiden nuorten näyttelijöiden kanssa kärkkyy työtilaisuuksia. Ruutsalo lähti liikkeelle ilman kiinteätä käsikirjoitusta, ja ikään kuin fiilispohjalta elokuvaa tehtiin muutenkin. Tavallaan kerronnan hapuilut vastaavatkin nuorten haaveilijoiden elämäntilannetta. Parhaimmillaan Viheltäjät elää hetkissä samaan tapaan kuin samoihin aikoihin valmistuneet ranskalaisen uuden aallon elokuvat. Niistä tutut Jean-Louis Trintignant ja Claude Brialy suostuivat piipahtamaan paikalla lisäämässä elokuvan uskottavuutta. (Suomi 1964)

Valehtelemisen sietämätön keveys

Tiistai 11.10. TV5 klo 22.05

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

*** Ricky Gervaisin kirjoittamassa ja pääosittamassa komediassa heppu nimeltä Mark on ainut, joka osaa valehdella. Ihmisten kusetuksen lomassa alkaa käydä selväksi myös valkoisten valheiden lempeys. (USA 2009)

Irralliset

C More

*** Vuoden 1999 ruotsalaiselokuvassa Irralliset (1999) ajatukset seksistä häiritsivät Frank-nimisen juristin yrityksiä olla kunnollinen aviomies ja työntekijä. Roolissa hermoili ohjaaja Felix Herngren , joka pääsi Solsidanissa kehittelemään samanlaista tyyppiä edelleen. Frank höpöttää mukana myös Herngrenin tuoreessa, samannimisessä sarjassa, mutta keskushenkilö on tämän lakiasiaintoimistossaan työt aloittava Mathilda. Aikuistumisen ja vakiintumisen paniikki vaivaa hyvin tutusti myös häntä, mutta sympaattinen Carla Sehn ottaa hahmon uskottavasti omakseen. Hyvä niin, sillä käsikirjoitus vääntää vitsiä turhankin innokkaasti. (Ruotsi 2022)

Pekka Eronen

Näyttelijä Pierre haaveilee menestyksestä ja kuuluisuudesta Ranskassa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä