Kulttuuri

Euroviisut muuttui Suomessa itseruoskinnasta ylpeydenaiheeksi ‒ ”EBU:n toiminta on ongelmallista”, sanoo Euroviisuista väitellyt kajaanilaistaustainen tutkija

Kuten ennenkin, valintaan ei olla täysin tyytyväisiä. Kuten ennenkin, kukaan ei usko, että Suomi menestyisi. Ja kuten ennenkin, kaikki ovat katsoneet ohjelman.

Näin kirjoitettiin Katso-lehdessä Euroviisuista 50 vuotta sitten, vuonna 1974.

Lainaus sisältyy Kajaanissa nuoruutensa viettäneen tutkija Mari Pajalan yhdeksän vuotta sitten julkaistuun väitöskirjaan, jossa hän tutki kansallisuuden rakentumista Eurovision laulukilpailuun kytkeytyvässä suomalaisessa mediassa.

Väitöskirjasta selviää, että Suomessa Euroviisuihin suhtauduttiin alusta lähtien vakavasti, ja jo varhaisessa vaiheessa rakentui ajatus menestyksen mahdottomuudesta.

Suomi sai 1960- ja -70-luvulla muutamia nollapisteitä, mutta se ei Pajalan mukaan tuon aikaisessa pistesysteemissä ollut mitenkään tavatonta. Suomen huonoutta korostettiin mediassa osin syyttä.

Varsinainen huono kausi koitti vasta 1990-luvulla. Silloisen systeemin mukaisesti Suomi joutui jäämään huonon sijoituksen takia joka toinen vuosi monta kertaa pois viisuista.

Euroviisumenestys, tai -menestymättömyys miellettiin jo saavutukseksi itsessään.

Tuolloin oli jo luotu mielikuva ”nolla pistettä -Suomesta”. Euroviisut olivat kansallinen häpeä, osa yhteistä historiaa, jossa joka vuosi toivottiin ja petyttiin. Samalla rakennettiin kuvaa sinnikkäästä suomalaisesta: vuosi toisensa jälkeen kilpailuun lähdetään, vaikka tiedossa on varma tappio.

Euroviisumenestys, tai -menestymättömyys miellettiin jo saavutukseksi itsessään.

Tämä näkökulma mureni vuonna 2006, jolloin Lordi voitti euroviisut.

– Lordin voitto kevensi suhtautumista euroviisuihin. Siihen saakka niissä oli ollut painostastina menestymättömyyden taakka, Pajala kuvaa.

Suomella oli toinen huono kausi euroviisuissa 2010-luvulla. Se kääntyi Blind Channelin myötä vuonna 2021 ja huipentui Käärijän viimevuotiseen menestykseen. Suomen kieltä oli vuosikymmeniä pidetty menestyksen esteenä, mutta nyt Suomi menestyi nimenomaan suomenkielisellä kappaleella. Käärijän ulkomaiset fanit lauloivat mukana tuosta vain.

Viime vuosina englannin kielen ylivalta onkin Euroviisuissa murtunut. Pajalan mukaan tähän on vaikuttanut mm. korealaisen kulttuurin ja K-popin suosio. Ihmiset ovat tottuneet kuulemaan muutakin kuin englantia.

Osasyy on myös teknologia. Nykyisessä mediaympäristössä käännökset on mahdollista saada helposti.

Euroviisut syntyi lineaarisen television aikakaudella, ja Pajalan mielestä konsepti on hämmästyttävällä tavalla onnistunut siirtymään digiaikaan.

– Euroviisuilla on paljon uusia, nuoria faneja. Ohjelmassa on tunnistettava kaava, se on spektaakkeli, joka soveltuu hyvin some-ympäristöön. Sieltä tulee helposti meemi-kamaa ja sieltä voidaan kierrättää lyhyttä videota.

Toisaalta ohjelma jatkaa suoran, hetkessä tapahtuva tv-lähetyksen perinnettä, joka edelleen on tv-yhtiöille tärkeää sisältöä.

1980- ja -90-luvulla Euroviisuja pidettiin ajastaan jääneenä. Tämä muuttui vuonna 1998, jolloin kilpailun voitti Israelin Dana International. Transsukupuolinen laulaja nosti homokulttuurin päivänvaloon ja se toi Euroviisuille valtavasti aiempaa enemmän mediahuomiota.

– Se osoitti, että Euroviisut voivat olla relevanttia, kiinnostavaa sisältöä, Pajala sanoo.

Samana vuonna EBU päätti, että esityksissä ei ole enää pakko olla live-orkesteria, vaan musiikki voi tulla taustanauhalta. Se vei kappaleita listapopin suuntaan.

Osa yleisöstä kaipaa takaisin “oikean musiikin” kaudelle, ja Pajalan väitöskirjassa mainitaankin, että kilpailua voidaan tulkita niin nostalgian kuin rappeutumisen käsitteiden kautta.

2000-luvulla camp eli tarkoituksellisen yliampuva ja itseironinen nousi yhdeksi tulkintakehykseksi.

Pajala arvioi, että Suomi ei camp-suuntauksessa ollut etulinjassa, mutta varsinkin viime vuosina se on noussut UMK:ssa isoksi ilmiöksi.

– Kansainvälisten fanikeskustelujen perusteella Suomen maineeksi on tullut erikoisuus. On sellainen mielikuva, että täällä uskalletaan tehdä omanlaista.

Käärijästä näki Pajalan mukaan heti, että hän tulee jäämään osaksi euroviisuhistoriaa.

– Samalla tavalla kuin vaikka Vjerka Serdjutška. Käärijän hahmo on selkeä, visuaalisesti tunnistettava, ja myös kappale on heti tunnistettava. Ja siinä on huumoria.

Windows95man jatkaa Pajalan mukaan hauskojen hahmojen sarjaa.

Hauskuus ei ole ollut Suomen euroviisuedustajille aiemmin kovinkaan yleistä. Tanssimusiikkia ei myöskään ole lähetetty kisaan hirveän paljon, eikä sillä ole juuri tullut juuri menestystä. Esimerkiksi Darude karsiutui vuonna 2019 finaalista.

– Windows95manilla esitys nostaa kokonaisuutta. Se on tarkasti kuvauksella ja editoinnilla rakennettu. Se erottuu, Pajala arvioi.

Hän uskoo, että Suomen suurin kilpailija on Hollanti, koska sen esityksessäkin on retro-tanssimusiikkia ja huumoria.

Israelin osallistumisen myötä Euroviisujen poliittisuus on ainakin Pohjoismaissa noussut tänä vuonna isoksi keskustelunaiheeksi. Tässä ei ole mitään uutta. Jo vuonna 1969 keskusteltiin siitä, voidaanko kilpailu järjestää Francon hallitsemassa Espanjassa.

– Silloin ilmeni, että EBU:n jäsenyyskriteereissä ei vaadita demokraattista järjestelmää. Mukana oli useita oikeistodiktatuureja. Nykyäänkin mukana on monenlaisia maita. Valko-Venäjä suljettiin pois vasta muutama vuosi sitten, Pajala sanoo.

Hänen mielestään Euroopan yleisradiounioni EBU:n toiminta, jossa yritetään ylläpitää mielikuvaa euroviisuista epäpoliittisena kuplana, johon muun maailman tapahtumat eivät vaikuta, on ongelmallinen.

– Se, että artistit eivät saa kommentoida politiikkaa, on outoa. Ymmärrän, että pelätään sitä, että hallinnot voisivat käyttää artisteja äänitorvinaan, mutta myös ilmaisuvapauden rajoittaminen on ongelmallista, kun EBU:n pitäisi ylläpitää julkista keskustelua.

Ruotsalaisartisti Eric Saade esiintyi euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa palestiinalaishuivi kädessään, mitä EBU:n edustajat ovat pahoitelleet.

– Se menee jo aika pitkälle. Että artisti ei saa ilmaista tukeaan, ja sitten euroviisujen sloganina on ’united by music’.

EBU ei Pajalan mukaan pelaa yksillä säännöillä, sillä viime vuonna Liverpoolissa Ukrainan puolesta kantaa ottaminen oli aivan sallittua. Sateenkaariliput olivat Euroviisuissa aikoinaan kiellettyjä, nyt ne ovat sallittuja ja iso osa koko tapahtumaa. Irlannin viisuedustaja esiintyy tänä vuonna trans-lipun väreissä.

– Tietyt symbolit ovat sallittuja tietyt eivät. Linja ei ole keskellä, Pajala toteaa.

Hänen mielestään EBU:n pitäisikin vähintään miettiä uutta lähestymistapaa.

Erityisen ongelmallista on se, että EBU:n julkisuuslinja on ollut niukka, jolloin kommentointi jää artisteille ja osallistujille. Tämä ei ole hänen mielestään oikein eikä reilua.

Suomessa moni boikotoi euroviisuja Israelin osallistumisen takia. Pajarin mielestä boikoteilla voi olla merkitystä, jos ne ovat tarpeeksi isossa mittakaavassa. Näin oli esimerkiksi 1980-luvulla, kun Etelä-Afrikkaa boikotoitiin.

Qatarin jalkapallon MM-kisojen yhteydessä boikotointi taas jäi lopulta vaimeaksi.

Torstaina Israel äänestettiin toisesta semifinaalista Euroviisujen lauantaiseen finaaliin. Italiassa lähes 40 prosenttia äänestäneistä äänesti Israelia. Vedonlyöntiyhtiö Unibetin kertoimissa Israel nousi perjantaina kilpailun kakkossuosikiksi.

Jutun lähteenä on käytetty Mari Pajalan väitöskirjaa Erot järjestykseen! : Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria.