Urheilu

Hakan edustusjoukkueen kapteeni ja maalivahti Paavo Jarva suuntasi tiensä Portugalin Lissaboniin tutustumaan SL Benfican toimintaan.

SL Benfican jalkapallokouluun työharjoitteluun lähtenyt Kajaanin Hakan Paavo Jarva lähettää terveisiä Portugalista. Jarva toimii jalkapallokoulussa valmentajana ja hän lähti Lissaboniin hakemaan uusia kokemuksia ja näkemyksiä siitä, kuinka asioita tehdään Suomen rajojen ulkopuolella.

Joensuusta lähtöisin oleva, 25-vuotias Jarva opiskelee Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi (AMK) ja toimii samalla Hakan junioreiden maalivahtivalmentajana ja edustusjoukkueen maalivahtina. Käväisi hän kesällä Helmariturnauksessakin, johon hänet valittiin maalivahtivalmentajaksi. Kajaanin Urheilukampus mahdollistaa ammattiurheilijan polun yhdistämisen osaksi ammattiin opiskelua. KAMK:ssa opintopisteiksi lasketaan muun muassa Hakan tarjoamat valmentajakoulutukset ja akatemiaharjoitukset.

Kajaanin Hakan urheilutoiminnan kansainvälisen yhteistyön ensimmäinen askel otettiin kuluvan vuoden tammikuussa, kun seuran portugalilainen päävalmentaja Luis Figueiredo aloitti työnsä. Figueiredon työnkuvaan kuuluu valmentamisen lisäksi oppimisympäristöjen, valmentamisen laadun ja monipuolisuuden, sekä valmennus- ja pelaajapolun kehittäminen. Figueiredo on vastuussa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian jalkapallovalmennuksesta Kajaanin Urheilukampuksessa. Kansainvälisen yhteistyön kehittämisen onnistumiseksi on avattu opiskelupaikkoja kansainvälisille opiskelijoille yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Toiminta on osa Kajaanin Urheilukampuksen kehittämistä. Ulkomailta tulevat opiskelijat pääsevät tutustumaan Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin, opiskelemaan sekä harjoittelemaan laadukkaasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Innostuneissa tunnelmissa matkaan lähtenyt Jarva halusi haastaa itseään vieraassa kulttuurissa ja toimintaympäristössä. "Näiden kolmen opiskeluvuoden aikana olen tehnyt monia opiskeluun liittyviä harjoittelujaksoja ja tehtäviä Hakalla. On mukava saada mahdollisuus näin viimeiseksi päästä vielä ulkomaillekin. Seura on ollut kyllä merkittävässä roolissa ammatillisen kasvuni ja työelämävalmiuksieni kannalta. Benfican jalkapallokoulussa toivon näkeväni, miten huippu jalkapallo-organisaatiossa toimitaan varsinkin maalivahtivalmennuksessa ja millaisia käytäntöjä siellä on. Toivon, että voin tuoda mukanani paljon uutta tietoa ja taitoa" Jarva kertoi lähdön hetkillä.

Paavo on vetänyt Portugalissa harjoituksia, tutustunut jalkapallokoulun toimintaan ja viettänyt myös aikaa hakalaisille tuttujen Ricardon (Cardoso), Kenedyn (Santos) ja Luisin (Figueiredo) kanssa. Sää on suosinut ja olosuhteet vaikuttavat suurenmoisilta.

"Neljän viikon reissu Portugalissa oli kaikin puolin hyvin antoisa. Tunsin itseni etuoikeutetuksi päästessäni seuraamaan yhden maailman arvostetuimman jalkapallokoulun toimintatapoja sekä työskentelemään osana sitä.

Valmentajana opin lukuisten uusien harjoitteiden lisäksi muun muassa sen, kuinka tärkeää on pitää kova intensiteetti koko harjoituksen ajan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Portugalissa suurseurojen pelaajat ovat todella arvostettuja, lähestulkoon puolijumalia. Näin ollen nuorilla pelaajilla oli kova tahto tulla tulevaisuudessa ammattilaisiksi. Benfican jalkapallokoulussa oli myös pelaajien kesken erittäin kova kilpailu pelipaikoista parhaisiin ikäkausijoukkueisiin, joten kaikkensa antaminen sekä kehittymisen halu näkyi kaikissa harjoituksissa. Tätä harjoitusmentaliteettia voin myös pyrkiä hyödyntämään itse pelaajana.

Opiskelijana sain kerrytettyä matkan aikana paljon lajiosaamistani sekä osaamistani kansainvälisessä työympäristössä. Olenkin erittäin kiitollinen, että pystyin Hakan avulla yhdistämään tällä tavoin opintoni sekä valmennustyöni. Sain reissusta itselleni todella opettavaisen ja unohtumattoman kokemuksen."

- Paavo Jarva

Eusébio patsas (Eusébio da Silva Ferreira) SL Benfica stadiumin edustalla.

Paavo Jarva tutustui SL Benfican toimintaan Lissabonissa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä