Kotimaa
Hallitus päätti: Rajaliikennettä tiukennetaan koronavirusmuunnoksen leviämisen estämiseksi ja matkustussuosituksia päivitetään
Hallitus päätti keskiviikon neuvotteluissaan, että sisäministeriö valmistelee esityksen rajaliikenteen tiukentamiseksi koronan muuntoviruksen leviämisen estämiseksi. Se tehdään nykyisen lainsäädännön ja sen valtioneuvostolle antamien päätösvaltuuksien puitteissa.
Lisäksi linjattiin, että ulkoministeriö valmistelee matkustussuositusten päivittämistä.
Hallitus katsoo myös, että kuntien ja alueiden on syytä jatkaa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeessä esitettyjä rajoitustoimia. Erittäin tärkeää hallituksen mielestä on, että leviämisvaiheen toimenpiteet toteutetaan täysimääräisesti ja yhdenmukaisesti kaikilla leviämisvaiheen alueilla.
Tämän lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja muut ministeriöt valmistelevat esityksen muista tarvittavista lisätoimenpiteistä muuntoviruksen leviämisen estämiseksi hallituksen ensi viikon neuvotteluihin.