Kolumnit
Hienoja retkipolkuja löytyy muualtakin kuin kansallispuistoista – miksei niitä löydetä?
Kolumni
Retkeilyaiheista someviestintää seuratessa olen hämmästellyt ruuhkia kansallispuistoissa, milloin Riisitunturilla, Muonion Särkitunturilla tai Salamajärvellä, pääkaupunkiseudun retkikohteista puhumattakaan. Parkkipaikat eivät riitä eikä nuotion ympärille tai kotaan mahdu.
Kansallispuistosta on korona-aikana tullut houkutteleva brändi.
Hossa ja Hiidenportti ovat Kainuun kansallispuistot, joista Hossan suosio on hurjasti kasvanut. Aluetta kuitenkin vaivaa palveluiden puute. Hiidenportin kyljessä ei palveluja ole ollutkaan, mutta Vuokatin kaikki palvelut ovat sentään kohtuullisen matkan päässä.
Mutta miksi mennä Kainuussakaan vain näihin kahteen paikkaan, kun retkeilypolkuja on yllin kyllin? (Tosin ainakaan valtion mailla kulkevien polkuverkoston ylläpitoon ei Metsähallituksella ole riittäviä rahkeita vielä lisärahan saamisen jälkeenkään ainakaan matkailukeskusten ja kansallispuistojen ulkopuolella.)
Metsähallituksessa on laskettu, että keskimäärin kansallispuistoissa kävijöiden rahankäyttö tuo lähialueelle yli 10 euroa jokaista puiston retkeilypalveluihin ja luontokeskuksiin sijoitettua euroa kohti. Matkailualueilla sijaitsevissa kansallispuistoissa hyötysuhde on vieläkin korkeampi.
Esimerkiksi Oulangan kansallispuiston vaikutus paikallistalouteen oli vuonna 2019 peräti 18,2 miljoonaa euroa. Rahaa on valunut alueelle todennäköisesti tänä vuonna paljon enemmän, kun someviestin mukaan "jouduin kääntymään pois pienen Karhunkierroksen aloituksessa koska autoja oli kilometri tolkulla tien vieressä molemmin puolin ja kuulema 2h jonotus riippusillalle".
Rahaa virtaa paikallistalouteen siis eniten matkailualueilla, joissa kävijöiden viipymä on pidempi ja matkailupalvelujen tarjonta suurempi.
Nyt pitäisi ponnistella retkeilijöiden hajauttamiseksi. Esimerkiksi Kainuussa retkipolkuja on paljon muuallakin kuin kansallispuistoissa ja näkymätkin niillä monin paikoin kansallispuistojen veroisia.
Esimerkki: Kävin vastikään Paltamossa Yölinnunkurussa, joka on osa Kivesvaaran retkeilyreitistöä. Olipa upea paikka! Pehmeä sammalmatto vanhassa kuusikossa ja alueen laidalla Valkeisenkalliot, uskomattoman hieno näköalapaikka!
Kajaanilaiset toki ovat jo löytäneet Akkovaaran jopa niin suuressa määrin, että maasto kuluu ja pysäköinti tien varressa aiheuttaa vaaraa.
Yksi apulainen tässä retkikohteiden suunnittelussa on Kainuun ulkoilukartta (netissä). Kuntien sivuiltakin löytyy tietoa ja tietysti esimerkiksi Metsähallituksen luontopalvelujen luontoon.fi-sivuilta. Mutta ehkä tarvitaan vielä lisää tietoa ja markkinointia.