Paikallisuutiset
Hoitotakuu paukkuu entistä pahemmin koronaepidemian vuoksi – THL: Tilanne on poikkeuksellinen
Elokuun lopussa yli puoli vuotta erikoissairaanhoitoon pääsyä on tyypillisesti odottanut noin 2 000 ihmistä. Tänä vuonna määrä oli lähes 18 000.
Koronaepidemian vuoksi siirretty kiireetön hoito on johtanut entistä pahempiin jonoihin lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan elokuun lopussa yli puoli vuotta erikoissairaanhoitoon pääsyä odottavia on ollut noin 2 000. Tänä vuonna määrä oli yli 17 700 eli lähes yhdeksänkertainen.
– Tilanne on poikkeuksellinen, THL toteaa asiaa koskevalla tilastosivullaan.
Siirtoja, peruutuksia ja lomia
Hoitotakuun mukaan kiireettömään erikoissairaanhoitoon pitäisi päästä puolessa vuodessa. Tänä vuonna tähän pääseminen alkoi takkuilla tavallista enemmän jo keväällä, mutta kesän aikana takuu paukkui vieläkin pahemmin.
Odotusajat ovat kasvaneet, koska hoitoja on jouduttu siirtämään koronaepidemian riskien ja tilanteen syömien resurssien vuoksi. Myös potilaat itse ovat peruneet jo saamiaan hoitoaikoja tartunnan pelossa.
THL:n mukaan hoitovelka on saattanut kesällä kasvaa myös lomien vuoksi.
Jopa kymmenkertainen kasvu keväästä
Hoitotakuuta pidempään kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottavien osuus jonottajista oli elokuun lopussa suurin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, jossa useampi kuin joka viides oli odottanut yli puoli vuotta.
Muutos on kaikkien sairaanhoitopiirien joukossa suuri, sillä vielä huhtikuussa pitkäaikaisia odottajia oli Länsi-Pohjassa vain pari prosenttia. Vaasassakin muutos kevääseen oli noin kymmenkertainen. Kainuussa yli puoli vuotta odottaneiden osuus kasvoi 10,5:een, kun se huhtikuussa oli 6,8 prosenttia.
Myös Päijät-Hämeessa useampi kuin joka viides oli elokuun lopussa odottanut yli puoli vuotta. Satakunnassa osuus oli noin 18 ja Pohjois-Savossa 17 prosenttia.
Elokuussa paras tilanne oli Etelä-Savossa, jossa yli puoli vuotta odottaneiden osuus oli vain 0,6 prosenttia.
Huhtikuuhun verrattuna tilanne parani kaikista sairaanhoitopiireistä vain Kymenlaaksossa.
Puolen vuoden jonotus
Yli puoli vuotta kiireettömään erikoissairaanhoitoon jonottaneiden osuus koko maan kaikista jonottajista oli elokuussa 12,9 prosenttia.
Huhtikuussa osuus oli 6,3 prosenttia ja viime vuoden elokuussa 2,2 prosenttia.
Tilanne eri sairaanhoitopiireissä elokuussa ja huhtikuussa (suluissa) 2020:
Länsi-Pohja: 21,6% (2,1)
Päijät-Häme: 21,5% (11,1)
Satakunta: 17,6% (10,9)
Pohjois-Savo: 17,2% (13,1)
HUS: 15,7% (7,7)
Keski-Suomi: 13,7% (4,9)
Pohjois-Pohjanmaa: 13,6 (6,1)
Etelä-Karjala: 13,6% (8,3)
Kanta-Häme: 13,3% (3,9)
Keski-Pohjanmaa: 13,0% (4,9)
Vaasa: 11,5% (1,6)
Kainuu: 10,5% (6,8)
Pirkanmaa: 8,7% (3,0)
Kymenlaakso: 8,6% (9,0)
Lappi: 7,6% (2,8)
Etelä-Pohjanmaa: 7,3% (2,8)
Varsinais-Suomi: 6,4% (4,2)
Pohjois-Karjala: 4,4% (1,7)
Itä-Savo: 3,4% (2,2)
Etelä-Savo: 0,6% (0,1)