Paikallisuutiset

Kainuu noudattaa THL:n rokotusohjeita – "Kainuussa suositusten mukainen rokotussuoja on osalla vaillinainen ja se kannattaa toki hoitaa kuntoon"

Kainuussa pysytään koronarokotusohjeistuksessa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) linjoilla, kertoo Kainuun sote.

Soten mukaan THL:n koronarokotussuositukset perustuvat lääketieteelliseen ja epidemiologiseen arvioon rokotusten vaikutuksista. Aiemmin tällä viikolla sosiaali- ja terveysministeriö ohjeisti kuntia ja hyvinvointialueita tarjoamaan koronarokotusten tehosteannoksia kaikille niille kuntalaisille, joiden rokottamisen lääkäri arvioi perustelluksi.

Sen sijaan THL suosittelee tällä hetkellä syystalven koronatehosterokotteita 65 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville, sillä tällä kohderyhmällä on suurin vakavan koronataudin riski.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tehosterokotusten osalta ei ole merkitystä montako rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan. Tehosteannoksen voi ottaa, kun viimeisimmästä rokoteannoksesta tai koronataudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Soten johtajaylilääkäri Ritva Kanervo kertoo, että suosituksen piiriin eivät kuulu alle 65-vuotiaat terveet aikuiset, sillä heillä vakavan taudin suoja on edelleen hyvä ja vaikean taudin riski pieni.

– Tälle ryhmälle rokotussarjaan kuuluu yleensä kolme annosta, huomioiden se, että sairastettu korona vastaa yhtä rokotusta. Kainuussa suositusten mukainen rokotussuoja on osalla vaillinainen ja se kannattaa toki hoitaa kuntoon, Kanervo selventää Kainuun soten tiedotteessa.

Korona- ja influenssarokotteet saa Kainuussa kuntien rokotuspisteiltä, joiden aukioloajat sekä muut ohjeet löytyvät soten verkkosivuilta

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Influenssarokotukset annetaan Suomessa maksutta niille, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle rokotuksesta on merkittävää hyötyä.

Riskiryhmään kuulumattomat voivat ottaa influenssarokotuksen omalla kustannuksellaan. Influenssarokotteen reseptipyynnön voi lähettää Omasoten (omasote.kainuu.fi) kautta terveysasemalle tai reseptin voi pyytää soittamalla omalle terveysasemalle. Hankittuaan rokotteen apteekista, voi tulla rokotettavaksi kuntien rokotuspisteille.

Koronatilanne Kainuussa on vakaa

Soten mukaan koronavirustartuntoja esiintyy Kainuussa edelleen kaikissa ikäryhmissä.

– Tilanne on tasainen, eikä osastohoitoa tarvitsevien määrä ole syksyn aikana lisääntynyt.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartuntojen ehkäisemisessä keskeistä on, että töihin, kouluun, päiväkotiin tai harrastuksiin mennään terveenä. Jos on hengitystieoireita, suositellaan omaehtoisesti välttämään kodin ulkopuolisia kontakteja ja vierailuja riskiryhmiin kuuluvien luokse.

Jos oireisen on välttämätöntä liikkua kodin ulkopuolella, suositellaan käyttämään maskia. Maskia voi käyttää myös muissa tilanteissa oman harkinnan mukaan. Käsihygieniasta ja riittävistä etäisyyksistä on myös tärkeää huolehtia.

Influenssarokotus

Kansalliseen influenssarokotusohjelmaan kuuluvat:

Lapset (6 kk–6 v)

Raskaana olevat naiset

Kaikki 65 vuotta täyttäneet

Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat

Vakavalle influenssalle erityisen alttiiden lähipiiri (THL:n ohjeistus)

Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä