Paikallisuutiset
Kainuu palannee lähipäivinä kohti perustasoa – koronarajoitukset purevat
Kainuun koronatilanne on rauhoittunut viime päivien aikana. Kainuun sote kertoo, että loppuviikon tai viikonlopun aikana ei ole ilmennyt uusia tartuntoja.
Soten ennusteen mukaan ilman uusia tartuntoja Kainuu siirtynee epidemian perustasolle lähipäivinä.
– Annettujen rajoitusten ja ohjeiden noudattaminen on selvästi tuottanut tulosta, kiittää Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari .
Edellinen tartunta todettiin Kainuussa viime keskiviikkona. Karanteenin ulkopuolella on todettu tartunta viimeksi puolitoista viikkoa sitten.
Kiihtymisvaihetta koskevat ohjeet ja suositukset ovat edelleen voimassa Kainuussa.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston antama enintään 10 hengen yleisiä tilaisuuksia ja kokouksia koskeva rajoitus on voimassa 18.12. saakka.
Kainuun koronakoordinaatioryhmä käsittelee koronatilannetta tiistaiaamuna.
THL:n tilastoissa Suomessa raportoitiin sunnuntaina 413 ja maanantaina 250 uutta koronavirustartuntaa.
Kahden viime viikon ilmaantuvuusluku koko Suomessa on noin 104, kun se sunnuntaina oli 105. Ilmaantuvuusluku tarkoittaa 100 000:ta asukasta kohden todettuja tartuntoja. Edeltävinä kahtena viikkona luku oli hieman alle 72.
Sairaalahoidossa oli perjantaina 141 ihmistä, joista tehohoidossa 21. Kainuussa ei ole koronapotilaita sairaalahoidossa.
Kahden viikon aikana on raportoitu yhteensä 5 992 tartuntaa eli yli 2 000 tapausta enemmän edellisinä kahtena viikkona.