Paikallisuutiset

Kainuun kouluihin maskit yli 12-vuotiaille – korona taas kiihtymisvaiheessa

Kainuu on siirtynyt jälleen koronapandemiassa perusvaiheesta kiihtymisvaiheeseen.

Kainuun alueellinen koronakoordinaatioryhmä ja Kainuun kunnat kokoontuivat keskiviikkoaamuna ja totesivat siirtymisen kiihtymisvaiheeseen tapahtuneen edellisen viikonlopun koronaryppään takia.

Viikonlopun ja alkuviikon aikana uusia tartuntoja on Kainuussa todettu 22, joista suurin osa liittyy kajaanilaisen Samoojan kuntoutuskodin tartuntaketjuun. Sote ei ole vielä saanut tuloksia Samoojan-testeistä siitä, että onko kyse muuntuneesta koronaviruksesta. Tietoa on luvassa loppuviikosta tai viimeistään ensi viikon alussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämän lisäksi tartuntoja on todettu ulkomailta palanneilla henkilöillä. Ilmaantuvuus on 39 tartuntaa 100 000 asukasta kohti kahden viikon aikana. Positiivisten tulosten osuus on 1,2 prosenttia kaikista testatuista. Tartunnoista pystytään edelleen jäljittämään 100 prosenttia, eikä sairaalahoidon tarve ole lisääntynyt koronapotilaiden vuoksi. Koko maassa tartuntoja on keskiviikkona tullut ilmi 324, kun tiistaina niitä oli 221.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 20 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta on edelleen voimassa.

Lisäksi samaa rajoitusta suositellaan vahvasti noudattamaan myös yksityistilaisuuksien osalta. Ei-välttämättömät kokoontumiset, kokoukset, tilaisuudet ja juhlat tulisi toistaiseksi jättää järjestämättä eikä niihin tulisi osallistua.

– Tämän hetken arvion mukaan voimassa olevat rajoitukset ja nyt annetut suositukset riittävät varotoimiksi. Seuraamme kuitenkin tilanteen kehittymistä, ja seuraavan kahden viikon kuluessa voimme tarkentaa ratkaisuja helmikuun osalta. Merkittävästihän tämä ei arkea muuta, mutta tämän kanssa on vielä jaksettava, kannustaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari soten tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kasvomaskit jo kuutosluokille

Sote suosittelee esimerkiksi kasvomaskien käyttämistä kaikille yli 12-vuotiaille, jos lähikontakteja ei voida välttää. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kuudesluokkalaisten täytyy jo pitää maskeja. Kunnat ovat vastuussa maskien jaosta.

– Jos luokka yhteinen viitoskuutos-luokka, niin silloin maskisuositusta ei ole, mutta muuten kuutosista eteenpäin, Koukkari kertoo.

Kajaanissa yhdysluokkia on Jormuassa, Vuolijoella ja Otanmäessä. Vs. sivistysjohtaja Päivi Rissasen mukaan kouluissa on kerrottu keskiviikkona maskijaosta. Kajaanin kouluissa ovat viiden kappaleen kangasmaskipaketit valmiina oppilaille. Alun perin maskeja piti jakaa yläkoululaisille vasta leviämisvaiheessa.

– Meillä on 7–9-luokkalaisille olleet maskit jo pitkään odottamassa. Nyt ne jaetaan kuutosesta ylöspäin, Rissanen kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oppilaiden lisäksi maski- ja visiirisuositus on voimassa myös koulujen henkilökunnalla sisätiloissa ja sellaisissa ulkotiloissa, joissa turvavälejä ei voida noudattaa. Perusteena on työn luokittelu asiakasvierityöksi. Lisäksi maskisuositus on edelleen voimassa aikuisten perusopetuksessa.

Oppilaita ja henkilökuntaa ohjeistetaan säilyttämään kaikki oppimateriaalit ja työvälineet kotona, koska koronatilanne voi muuttua nopeasti.

Paltamossa Korpitien koulussa ja lukiossa maskit ovat olleet käytössä lukiolaisilla ja koulukyydityksissä olevilla.

– Nyt siirryttäessä kiihtymisvaiheeseen maskit otetaan käyttöön 6. luokkalaisille ja sitä vanhemmille oppilaille sekä kaikille koulun henkilöstöön kuuluville. Maskit on jo toimitettu käyttäjille, kertoo koulujen rehtori Teuvo Heikura .

Soten mukaan koronarokotusten käynnistymisestä kuntalaisille ei ole uutta tietoa. Yksityisille sote-palveluiden tuottajille tiedotetaan asiasta erikseen.

Lisäinformaatiota koronarokotuksista kootaan osoitteeseen

Edit: Juttua täydennetty kello 12.45

Mikä

Koronasuositukset

Kainuun sote ja kunnat antavat seuraavat suositukset:

1. Kasvomaskin käyttöä suositellaan 12-vuotiaille (6-luokkalaisille ja sitä vanhemmille) kaikissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

2. Ei-välttämättömät kokoontumiset, kokoukset, tilaisuudet ja juhlat tulisi toistaiseksi jättää järjestämättä eikä niihin tulisi osallistua. Kaikissa välttämättömissä enintään 20 henkilön tilaisuuksissa tulee käyttää kasvomaskeja, ellei vähintään kahden metrin turvaetäisyydestä voi varmistua.

3.Kaikkea tarpeetonta matkustamista tulee välttää. Yleinen etätyösuositus on voimassa.

Rajat ylittävää matkustusta ei suositella lainkaan. Maasta poistumista tai maahan saapumista ei Suomen kansalaisilta voi kieltää, mutta välttämättömässä matkustuksessa tulee noudattaa omaehtoisia karanteenisuosituksia tai niihin liittyviä koronatestauksia

4.Aikuisten ryhmäharrastusten sijaan suositellaan yksilölajeja ja ulkoliikuntaa. Alle 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voi jatkua. 12 – 17- vuotiaille suositellaan enintään 20 henkilön ryhmäliikuntamuotoja. Toiminnan jatkuessa tulee huomioida ohjeet lähikontaktien välttämisestä.

5. Kunnat ja kuntayhtymät voivat tehdä rajoituksia omien toimintojensa, esimerkiksi opetuksen järjestämisen, liikuntapaikkojen tai muiden julkisten palveluiden osalta. Yksityiseen elinkeinotoimintaan puuttuminen ei nykyisin toimivaltuuksin ole mahdollista, mutta vahva suositus on, että rajoitustoimet otettaisiin vapaaehtoisesti käyttöön myös yksityisissä toiminnoissa.

6. Riskiryhmään kuuluvia on suojattava. Lähimmäisistä tulee huolehtia, mutta tarvittavin varotoimin, ja vierailtava harkiten esimerkiksi hoivalaitoksissa tai isovanhempien luona.

Lähikontaktien välttäminen, käsihygienia ja kasvomaskin käyttö on tärkeää.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä