Paikallisuutiset
Kainuun kylät ry haluaa olla maakunnallinen yhdistys vuoden loppuun mennessä – ”yhteistyöntekijä, joka pyrkii entistä enemmän juurruttamaan nuorisoa kotiseuduille”
Kainuun kylät ry:n toiminta-ajatuksena on olla koko Kainuun kyläyhdistys, joka pyrkii lisäämään yhteistyötä ja parantamaan kylien elinvoimaa.
Alkuvuodesta perustetun Kainuun kylät ry:n tavoitteena on tulla Kainuun maakunnalliseksi kyläyhdistykseksi vuodenvaihteen jälkeen. Puheenjohtaja Jani Naumanen kertoo, että yhdistyksen agendana on olla Kainuun kylien yhteinen pääjärjestö.
– Toiminta-ajatuksena on, että pyrittäisiin auttamaan ja ohjaam